Kirjoittaja
Olen vuonna 1972 syntynyt lastentarhanopettaja, jonka perheeseen kuuluu 2 tytärtä, aviomies ja 15-vuotias Whippet-neito. Harrastuksiini kuuluu kaikenlainen käsillä tekeminen kotimusisoinnin lisäksi. Tällä hetkellä suurimman osan luppoajastani vie korttien teko. Kirjoittelen myös silloin tällöin loruja , joita saatan myös kirjoitella tänne.
Ethän kopioi kuviani tai lorujani ilman lupaani, kiitos.
Olisi mukava, jos jättäisit terveisesi/kommenttia käydessäsi. Ilahdun niistä aina kovasti :)
|
Mannalta tuli myös todella ihanat materiaalit ja runsaat! Niin runsaat etten millään saanut kaikkea mahtumaan korttiin. Halusin kokeilla näitä niin monen kortissa ihailemiani itse tehtyjä ruusuja ja aika hauskat niistä tulikin. Toki niiden tekoa pitää vielä hivenen harjoitella. Kiitokset kaikille, jotka rinkeilivät kanssani. Oli mukavaa!
Tässä korttini:

Tämä on tämän vuoden joulukorttini 115.
Grannen, Minnanmannan, kortit löytyvät linkkien alta.
Riitalta tuli jo aikapäivää todella kauniit materiaalit. Minulla oli kuitenkin valtavasti kiireitä ja kädetkin ovat olleet jotenkin kipeät, joten kortti valmistui vasta tänään. Tykkään kovasti itse tästä kortista :)

Riitan, Minnamannan sekä Grannen kortit löytyvät linkkien alta.
It's all about the vintage-sivustolla oli dt haku. Haasteessa oli aiheena Vintage romantiikka. Tähän on aivan pakko osallistua ja tämä kuva oli mielestäni aivan ihana ja juuri aiheeseen sopiva. Askartelijana tykkään käyttää paljon värejä ja siksi päätinkin käyttää aika räväköitäkin värejä juuri tässäkin haasteessa. Teen kaikenlaisia käsitöitä ja askarteluja, mutta kortteilusta olen löytänyt sen jonkin. Olen harrastanut korttien tekemistä noin 1,5 vuotta aktiivisesti. Tässä korttini:

Kortti sopii hyvin niin joulukortiksi, kuin onnittelukortiksi joulun aikaan romanttisia juhliaan viettäville.
Tänään taas kortteilin pitkästä aikaa.
Minun pitäisi tehdä pari synttärikorttia, mutta ideat ovat nyt hukassa, joten siis tein joulukortteja.
Niitä on aina kiva tehdä :)
 
111&112.
P*skiksessakin on tällä kertaa luonnoshaaste. Luonnos näytti tältä:

Käytin tässä kortissa samaa kuvaa kuin tuossa edellisessäkin, koska aion nyt saada nämä kuvat käytettyä, kerran olen ne joskus ostanutkin...
Tässä siis korttini haasteeseen:

Tämä on joulukortti 110. Enää 40, niin olen saavuttanut tavoitteeni.
Nyt oli vuorossa haasteblogin ensimmäinen virallinen haaste.Tällä kertaa haasteessa kortteiltiin luonnoksen mukaan.
Kuva luonnoksesta on tässä:

Olen joskus hommannut näitä kuvia, jotka ovat kuitenkin jääneet käyttämättä. Nyt kuitenkin päätin, että teen kortin niistä.
Minun korttini haasteeseen näyttää tältä:

Tämä on 109 :).
Tällä kertaa oli minun vuoroni lähettää kuori. Minulla on useampi enkelileima, mutta tämä on suosikkini.
Materiaalit, jotka lähetin ovat tässä:

Ja tällainen tuli kortistani:

olisikos tämä nyt sitten 108?
Täältä löytyy Grannen kortti.
Sari järjesti tällaisen ihanan jouluisan enkeliringin.
Materiaalit olivat tällaiset: -mukana ihana kortti :)

Ja tällainen kortistani tuli edestä: Ja sisältä:
 
Luulisin, että käytin ainakin melkein kaikkia materiaaleja. Ja tämähän oli siis nro 107.
Ja täältäpä löytyy Grannen kortti ja Mannan täältä.
Tässä ovat siis joulukortit 105 ja 106.
 
Tässä tuleekin iso kasa kortteja. Loma on loppumassa, joten aikaa kortteiluun ei taas sitten piakkoin paljon jää, joten täällä blogissakin varmasti rauhoittuu. Nyt kuitenkin vielä useampi joulukortti samaan syssyyn. Tässä siis kortit 93,94,95,96,97,98,99,100,101,102,103 ja 104. Tavoitteeseen vielä 46 korttia jäljellä
           
Tässä kortissa testasin tuota uutta kulmastanssiani. On kyllä aika iso, mutta kaunis kuitenkin. Tuo pitsi, mitä tässä kortissa on, on suosikkipitsiäni. Siinä vaan on kaikki mitä tarvitaan. Se onkin nyt lopussa, mutta lupasin itselleni, etten osta yhtään nauhaa lisää ennen kuin olen käyttänyt ainakin puolet vanhoista. On tullut taas hamstrattua kaikenlaista ja pitäisi ensin käytellä kaikkia vanhoja varastoja ennen kuin ostan mitään uutta.
Nyt olen enää 52 kortin päässä tavoitteestani ;).

Tässä taas muutama korttinen...89,90 ja 91. Taidan olla hurahtanut noihin joulutähtiin...huomaan, että niitä on tullut käytettyä jokunen ;)
  
Tällä kertaa oli ohjeena tehdä oman näköinen kortti. Minä lähden mukaan kuinkas muutenkaan.....tadadaa.....joulukortilla :).
Mielestäni tämä kortti on minulle tyypillinen kortti. Kirkkaat värit, kehyksiä ja loppuviimeksi aika simppeli kortti. Tämä on tämän vuoden joulukorttini numero 88.

Kortteja pukkaa... Olen vakaasti päättänyt tehdä ne 150 korttia mahdollisimman pian, jotta sitten voin hyvällä omallatunnolla tehdä muitakin kortteja muutenkin kuin tarpeeseen... Tässä siis kortit:82,83,84,85,86 ja 87.
Oma suosikkini näistä on tuo, missä kissa ja koira nukkuvat tonttulakissa ja hiiri vierellä.
Leipoja-Tildakorttia taas tekisi mieleni hieman fiksata, kun ympyrä tuli liimatuksi väärään kohtaan, mutta liimattu, mikä liimattu-ei auta, joten kestettävä on. Muuten sekin kortti olisi ihan siedettävä...
     
Tänään poikkesin Papruksessa, josta ostin jos jonkinmoista mukavaa. Taas tuli mukaan myös yksi paperikko, vaikka olin etukäteen päättänyt, ettei yhtään paperia tule meille, ennen kuin suurin osa entisistä on käytetty. Parit stanssit ostin myös, niitä voi piakkoin näkyä korteissani. Kyllä tykkään niin kauheasti tuosta cuttiksestani! Oli vaan mieheni silloin reilu vuosi sitten ihana, kun osti sen minulle äitienpäivänä. Sillä on tullut tehtyä monia ihania juttuja kortteihin. Kohtapuoliin hiippailen tuonne askartelukammiooni, jossa täytyykin sitten tehdä kuopukselle nimpparikortti. Hän viettää perjantaina nimipäiväänsä.
Täytyy tässä vielä joku päivä poiketa askarteluliikkeessä, koska unohdin ostaa lempiliimaani, joka alkaa olla loppumaan päin..
Tässä taas muutama joulukortti...
(76,77,78,79,80 ja 81).
     
Tämä korttini on joulukorttimaratonini kortti numero 66. Väreinä haasteessa piti olla ruskea-beige ja valkoinen.
Hieman vihreääkin pääsi korttiin kukkien lehdissä.
Kokeilin ensimmäistä kertaa tuota reunojen korostusta valkoisella. Ei ihan niin helppoa -niin kuin arvelinkin ;)
Kokeiltu on nyt kuitenkin...

Joulukortteja pukkaa (37,38). Sitten onkin aika tehdä välillä jotain muuta...
 
No niin, nyt jos ei löydy jostain nurkista lisää tuota paperia, niin olis käytetty tuokin hirvitys. Ihan mukiinmeneviä näistä tuli ottaen huomioon, että paperi on niin kauheaa ;)
 

Tässä siis joulukortit järjestysnumeroltaan 32 ja 33. Tuo ristipistopaperi on tullut jonkun paperikon mukana, enkä tykkää siitä yhtään.
Niinpä päätin, että nyt seuraavatkin kortit, jotka teen, teen siitä paperista, jotta saan sen pois tuolta kuleksimasta ja aiheuttamasta minulle näppylöitä...
 
No nyt on kyllä joulukorttivaihde päällä. Seuraavaksi esittelyssä joulukortit järjestysnumeroiltaan 19,20,21,22,23,24,25,26,27,28,29,30 ja 31.
            
Kesähaasteessa oli viimeksi hauska luonnos ja siinä "melkein" innostettiin tekemään joulukortti. No ihan haasteeseen en ehtinyt, mutta ensimmäinen näistä korteista on kuitenkin tehty Päivin luonnoksen mukaan. Tässä siis joulukortit 7 ja 8.

Tässä pari joulukorttia lisää. Nyt siis yhteensä 6 tehtynä. Jos sitä olisi sitten 150 ennen joulukuun alkua tehtynä...yrittäiskö?
 
Ja sen kunniaksi päätin, että on aika alkaa joulukorttien puuhastelu...hissukseen, ettei taas kiire yllätä, niin kuin aina yleensä.
Tällaiset ovat tämän vuoden ekat joulukortit:
   
|