Kaksi rusettia
Tällä viikolla Lauran korttihaasteessa ohjeena on, että työstä täytyy löytyä kaksi rusettia. Tämä tuotti minulle päänvaivaa, mutta lopulta sain idean kortista ja tällainen siitä sitten tuli:

|
6 kommenttia
|
![]() |
||||||
![]() |
![]() |
|||||
|
Kirjoittaja
Olen vuonna 1972 syntynyt lastentarhanopettaja, jonka perheeseen kuuluu 2 tytärtä, aviomies ja 15-vuotias Whippet-neito. Harrastuksiini kuuluu kaikenlainen käsillä tekeminen kotimusisoinnin lisäksi. Tällä hetkellä suurimman osan luppoajastani vie korttien teko. Kirjoittelen myös silloin tällöin loruja , joita saatan myös kirjoitella tänne. Olisi mukava, jos jättäisit terveisesi/kommenttia käydessäsi. Ilahdun niistä aina kovasti :) Mukavia sivuja
Kategoriat
|
Kaksi rusettia30.04.2012 - 08:00 / Kategoriat: Korttini
Tällä viikolla Lauran korttihaasteessa ohjeena on, että työstä täytyy löytyä kaksi rusettia. Tämä tuotti minulle päänvaivaa, mutta lopulta sain idean kortista ja tällainen siitä sitten tuli: ![]()
Kortteja pitkästä aikaa...28.04.2012 - 22:28 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Olen ollut viimeisen parin viikon ajan melkoisen kiireinen töissä ja vauhti on vienyt mehuja siihen malliin, etten sitten illalla olekaan jaksanut lainkaan kortteilla, vaikka postiluukusta on tupsahdellut kuoria ihanine inspiraatioineen. Tänään aamupäivällä ennen Särkänniemeen lähtöä olikin aikaa ja energiaa tehdä noita jo valmiiksi mietittyjä kortteja... Olen ollut nyt muutamassa ringissä mukana ja tässä niiden satoa. Poikamaisia kortteja tehtiin yhdessä Tellihanin, Sarin ja Svetan kanssa. Tässä omat ja tämän "poikaringin" viimeiset korttini... Sarilta tuli tällaiset ihanat hieman vanhahtavat tarvikkeet. Miettimisessä meni tosi kauan, mutta itse tykkään kovasti tästä kortista :) Kiitos Sari! ![]() Tellihani laittoi hauskan paketin kaikkea kivaa, hieno stop-merkki ja suloisia ambulansseja....minä vaan olin sillä tuulella, että ambulanssi naamioitui rokkipakettiautoksi...;) Kiitos Tellihani! ![]() Tarjankin ringissä kortteiltiin ja aihe oli vapaa. Tämäkin rinki päättyi tähän korttiin. Nämä sievät, tyttömäiset materiaalit tulivat Johannalta. Kiitos :) ![]() Kevään juhlat ringissä tehdään vielä kortti minun materiaaleistani ja Tiinan materiaaleista. Tällä kertaa syntyi kortti ylioppilaalle. Kortistani tuli aikalailla alapainotteinen. Onneksi ei näytä ihan noin pahalta oikeasti kuin miltä tässä kuvassa näyttää. Ihana oli näistä tarvikkeista kasata korttia...kiitos Katja! ![]() Onnittelukortti naiselle23.04.2012 - 08:00 / Kategoriat: Korttini
Ensi kuussa vietetään äitienpäivää! Sen kunniaksi tällä viikolla Lauran korttihaasteessa tehdään kortti naiselle. Äitienpäiväkortti, synttärikortti, lahjarasia, mitä ikinä keksitkin! Itse tein tällaisen kortin. ![]() Onnittelukortti lapselle.19.04.2012 - 21:09 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Stanssiringissä oli minun vuoroni lähetellä kuoria. Kuvaa en kuoren sisällöstä taaskaan ottanut, mutta itse tein niistä tämän kortin. Kiva nähdä, mitä Sari ja Sveta saavat niistä aikaiseksi. ![]() Haasteet joihin osallistun tällä kortilla: -Bellichallenge: children -Whoopsiedaisy challenge: free and easy -Papertake weekly challenge: a stitch in time syntymäpäivät18.04.2012 - 22:33 / Kategoriat: Korttini
Sarin kuoresta jäi vielä paljon kaikenlaista yli, joten tein niistä vielä toisenkin kortin. Jotain juttuja lisäsin omista jemmoista. Aivan ihana tuo tagi ja sen teksti! Kuvaamistä pitäisi selkeästi harjoitella lisää... ![]() Onnea17.04.2012 - 19:44 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Sarilta tuli aivan ihana kuori stanssiringistä hiljakkoin. Odotin sitä jo innolla, koska sain etumakua hänen blogistaan, jossa hän esitteli ihanan korttinsa. Myös Svetan kortti on jälleen upea! Omaanikin olen muuten tyytyväinen, mutta jurppii tuo tekstin vinoon meneminen :(, voipi olla, että sitä pitää jollain tavalla fixata. Rakensin korttini tuon ihanan Came'-koristeen ja lintustanssin varaan. Tekstitagi ja linnunpönttöpaperi jäivät toiseen korttiin, joka on jo suunnittelun asteella.... Seuraavat materiaalit lähetin minä ja ne vein postiin tänään... ![]() Sarjakuva16.04.2012 - 08:00 / Kategoriat: Korttini
Tällä viikolla liikutaan Lauran korttihaasteessa sarjakuvien maailmassa! Työssä piti käyttää sarjakuvaa (tai osaa siitä), sarjakuvahahmoa, tai jotain muuta sarjakuviin liittyvää! Itse tykkään kovasti Jaska Jokusista ja tällä kertaa kortissani seikkailee Ressu ![]() Äidille15.04.2012 - 00:34 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Hanna and friend's haastoi tekemään kortin luonnoksen mukaan. Osallistun tällä myös Creative Card Crew:n haasteeseen, jossa oli aiheena Craft. Tässä minun korttini: ![]() Huumorikortti15.04.2012 - 00:09 / Kategoriat: Korttini, Koukussa kortteihin haasteeseen tekemäni kortit
KK:n haasteessa piti tehdä huumorikortti. Minun mieleiseni haaste :). Olin jo pitkään halunnut tehdä kortin tällä leimalla ja tähänhän se sopii....eikös? ![]() Onnittelukortti innokkaalle neulojalle14.04.2012 - 22:13 / Kategoriat: Korttini
Tarvitsin onnittelukorttia innokkaalle neulojalle ja Whoopsiedaisy-haasteessa oli mukava luonnos, jonka pohjalta tein tämän kortin. ![]() Onnittelukortti pojalle13.04.2012 - 20:03 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Itse olin vuorossa lähettää materiaalit muille "poikaringin" kortteilijoille. Kuvaa en taaskaan tullut ottaneeksi, mutta Sari oli ottanut, eli matskut täällä. Kortistani tuli tällainen. ![]() Onnea pienelle prinssille11.04.2012 - 19:07 / Kategoriat: Korttini, Magnoliahaasteeseen tekemäni kortit
Magnoliahaasteessa oli tehtävänä tehdä kortti luonnoksen mukaan. Minä en aikoihin ollutkaan tehnyt yhtään korttia pienelle pojalle ja niinpä teinkin sellaisen tähän haasteeseen. Kuva on ihan surkea. Kimalteet eivät oikeasti näytä noin suttuisilta :( ![]() Synttärionnea10.04.2012 - 21:43 / Kategoriat: Korttini
Osallistun tällä kortilla mukaan KK vintage-haasteeseen, jossa aiheena oli kierrätys. Kortissa on kierrätettyä kaikki paitsi kuva ja korttipohja. Kukat ovat tyttäreni vanhoista kengistä ja paperit ovat tapetteja vanhoista tapettikirjoista ja muista jemmoista. ![]() Äidille10.04.2012 - 08:41 / Kategoriat: Korttini
KK Veivaamatta-haasteessa piti tällä kertaa käyttää korua tai korun osaa. Minun kortissani on sydän vanhasta korusta. ![]() Vihaisia lintuja09.04.2012 - 19:54 / Kategoriat: Korttini
Villakeijun kortteiluhaasteessa piti tehdä kortti luonnoksen mukaan. Tämä kortti on tehty yhteistyössä tyttäreni kanssa, joka piirsi nuo tipuset ja possun. Tämä kortti menee tyttöselle, joka fanittaa suuresti kyseisiä hahmoja ;). ![]() Helppoa ja nopeaa09.04.2012 - 13:52 / Kategoriat: Korttini
Lauran korttihaasteessa, jossa olen tämän kuukauden dt:nä on tämän kerran aiheena tehdä kortti maksimissaan 15 minuutissa. Itse tein onnittelukortin, jossa aikaa meni lähinnä leimakuvan värittämiseen ja leikkaamisen. Aika yksinkertainen korttihan tästä tuli, mutta koska taustapaperi on niin kaunis, ei kortti'mielestäni juuri muuta kaipakaan. ![]() Menopelit06.04.2012 - 23:41 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Arkkikaupan haasteessa oli aiheena menopelit. Minä osallistun haasteeseen hieman erikoisemmalla menopelillä -nimittäin avaruusraketilla. Svetalta tuli kerrassaan hauskat materiaalit "poikaringistä". Oli aivan pakko mennä saman tien rakentamaan kortti. Itse tykkään tästä kortista aika paljon, vaikka se onkin aika täynnä kaikkea :) . ![]() Synttärisankarittarelle.04.04.2012 - 19:31 / Kategoriat: Korttini
Eräs työkaverini täyttää vuosia ja niinpä tein hänelle syntymäpäiväkortin. Sankaritar pitää enkeleistä ja vaaleansinisestä. Tässä kortissa kokeilinkin itselleni ihan uutta korttimallia. Osallistun tällä KK VIP-haasteeseen. ![]() ![]() ![]() Tarroja vai kiiltokuvia?02.04.2012 - 15:47 / Kategoriat: Korttini
Ihanaa! Pääsin huhtikuun ajaksi DT:ksi Lauran korttihaasteeseen. Kivoja haasteita onkin tulossa, mutta ensimmäisenä tosiaan tarroja vai kiiltokuvia. Minä valitsin tarran, joka on tuo linnunpönttötarra. Joskus kauan sitten ostin arkillisen tuollaisia keväisiä tarroja Tiimarista. Tässä onnea uuteen kotiin-kortissa se on ihan omiaan, eikös? Olen myös aika ihastunut noihin dropseihin -niitä taitaa löytyä aika monesta kortistani. ![]() KK sivuston 2-v synttärihaaste sanat01.04.2012 - 22:04 / Kategoriat: Korttini
![]() Tästä elämäni ensimmäisestä telinekortista löytyvät kiekura-rusetti-pinkki-ruskea-turkoosi-tyttö. Kortti lähtee pikaisesti rakkaalle ystävälleni :). Pääsiäiskortteja01.04.2012 - 21:53 / Kategoriat: Korttini
Näillä korteilla, joita tein saman mallin mukaan monta, mutta joista mikään ei ole täysin samanlainen osallistun tämänkertaiseen Pajan Art- haasteeseen. (Ei kuvaa). ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() Synttärionnittelut31.03.2012 - 22:18 / Kategoriat: Korttini
Lily of the Valleyllä haasteeseen kävi tällä kertaa mikä vaan, joten sinne osallistun tällä Lilyn ilmapallotyttösellä. ![]() Vaakaraitaa31.03.2012 - 22:07 / Kategoriat: Korttini
Lauran korttihaasteessa kyseltiin vaakaraidan perään. Ensimmäinen raidallinen paperi, joka käteeni sattui oli tämä, joten siitä sitten oli korttia lähdettävä suunnittelemaan. Tällä kertaa tein hääkortin, toivottavasti sille tulisi käyttöä :). ![]() Samat matskut27.03.2012 - 18:56 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Minun vuoroni oli lähettää materiaalit myös Tarjan ringissä. Itse en niitä tietenkään tullut kuvanneksi, mutta joka tapauksessa sain niistä tämän näköisen kortin aikaiseksi... ![]() Stanssirinki -nuotti27.03.2012 - 18:53 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Tällä kertaa oli minun vuoroni lähettää materiaalit, jotka veinkin tänään postiin. Itse tein niistä tällaisen kortin. ![]() Synttärikortteja24.03.2012 - 22:59 / Kategoriat: Korttini
Tyttäreni juhlivat viikon sisään kolmen ystävänsä syntymäpäiviä. Siispä kortintekoa pukkasi... Tällaisia syntyi: ![]() Tällä punasävyisellä osallistun Pajan Art-haasteeseen rivillä punainen-tyttö-ommel: ![]() Ja keltaisella Lauran korttihaasteeseen: ![]() Perhosia24.03.2012 - 22:56 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Sarilta tuli aivan hurmaavat materiaalit stanssiringissä. Halusin, että perhonen erottuu kunnolla, enkä halunnut peittää kokonaan ihanaa mankun paperia, jonka käytin sitten toiseen korttiin. Seuraavaksi onkin minun vuoroni lähettää materiaalit, molemmissa ringeissä itse asiassa. Taidankin huomenna ottaa tuon homman ja hoitaa sen pois alta...hmmm...mitähän keksisin? ![]() Tarjan ringissä24.03.2012 - 22:53 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Tarjan järjestämästä ringistä tuli tällä kertaa oikein kivat, mutta mielestäni todella haastavat tarvikkeet. Leimakuva on aivan ihana, mutta värit koin tällä kertaa haastaviksi. ![]() synttärisankarittarelle.11.03.2012 - 22:31 / Kategoriat: Korttini
Miehen täti täyttää vuosia ja hänelle lähtee tällainen onnittelukortti.
Aja varovasti11.03.2012 - 22:28 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Oli hauska juttu, kun peräkkäisinä päivinä tuli eri ringeistä kuoret ja molemmissa oli tuo ihana aitastanssi. Hetken aikaa piti tuumailla millaisen kortin tekisin tuosta ihanasta skootterista, mutta siitä se idea sitten lähti :) .
Aitaa ja muutakin kivaa...11.03.2012 - 22:18 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Svetalta tuli pullea kuori täynnä kaikkea ihanaa, ja olipa niistä tehtävä kortti ja toinenkin. Ensimmäisessä kortissa halusin käyttää tuota ihanaa aitaa, jota olen hieman kaavaillut itsellenikin, mutta en vielä ole saanut hommattua.
Mutta niin syntyi tuon ihanan kiekuran ja lehtien ympärille toinenkin kortti. Tuo tummanruskea tuli omista kätköistä, kun sain sotkettua musteella pilalle sen, jonka stanssasin Svetalta saadusta vaaleasta kauniista kukkapaperista.
Sarin kortti on aivan ihana ja se löytyy nimeä klikkaamalla. On kiva nähdä mitä ihanaa Sveta saa aikanaan aikaiseksi. P*skarteluhaasteeseen... ruskeaa, keltaista ja valkoista.P*skikseen mukaan tällä kortilla. Hippusen on mukana vihreääkin -mausteena ;)
Samat matskutOli taas minun vuoroni laittaa materiaalit joista en tietenkään taaskaan tullut ottaneeksi kuvaa. Pahaksi onneksi minulle rähmäkäpälälle kävi niin, että kun olin vienyt kuoret postiin ja väkersin korttia, niin suttasin liimalla niin pahasti, että minun oli vielä lisättävä korttiin jälkeenpäin tuo kiekura tuossa tekstin alla sekä leppäkerttu, joita ei siis kavereiden kuoressa ole. On taas kiva nähdä, mitä Sari ja Sveta saavat aikaiseksi. Minun kortistani tuli tällainen...
Lahjoja...Siinan ihanasta paketista sain aikaiseksi tällaisen kortin... Jotenkin huomaan taas olevani aika yksinkertaisella linjalla.
Hillitympää Sarin materiaaleistaSarilta tuli niin kauhea määrä ihania papereita, että olin ihan pyörällä päästäni. Korttiini valitsin kuitenkin niistä nämä, joita en millään malttanut peittää liioilla koristuksilla...
Pienet asiat...Meillä on täällä ollut sairastupa. Tytöt olivat vuorotellen kipeänä ja omakin olo tuntui jo hieman sairaalta, niin että siksi tämä hiljaisuus täällä blogissa venyi ja vanui. Svetan ihanista matskuista valmistui sitten lopulta tällainen kortti, josta itse tykkään. :)
Round and round eli ympyrää Phindy's friday challengeen11.02.2012 - 20:28 / Kategoriat: Korttini, ystävänpäiväkortteja
Heippa vaan. Ystävänpäivä lähestyy lähestymistään ja vaikka tänään ulkoitiinkin ihanassa talvisäässä urakalla, syntyi muutama korttikin. Niistä toinen olikin tuossa alemmassa postauksessa ja tämä, ystävänpäiväaiheinen tämäkin tässä. Tällä kortilla osallistun siis Phindy's friday challengeen.
Kirjaimia Lauran korttihaasteeseen11.02.2012 - 20:25 / Kategoriat: Korttini, Hääkortteja ja rakkauskortteja
Viimeisiä ystävänpäiväkortteja valmistui tänään kaksi. Niistä toisen tein Lauran korttihaasteeseen, jossa aiheena oli tällä kertaa: kirjaimia. L O V E Siinä ovat minun kirjaimeni :)
Just Hanna Stampsin haasteeseenTässä haasteessa oli aiheena Be my Valentine ja minä osallistun siihen tällä kortilla:
Kortti on tehty Tarjalta saamistani ihanista materiaaleista. Itse lisäsin kolme timanttia omista jemmoista, kun piti saada vähän harakalle kimallusta ;)
Papertake weekly haasteeseen...sydämellistä11.02.2012 - 10:16 / Kategoriat: Hääkortteja ja rakkauskortteja, Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Tällä kortilla mukana Papertake weekly-haasteessa. Näistä samoista materiaaleista tekevät myös Sveta ja Sari kortin, saapas nähdä, millaiset heiltä syntyvät :)
My craft spot -Valentine's day07.02.2012 - 21:01 / Kategoriat: Korttini, ystävänpäiväkortteja
Osallistun My craft spotin Ystävänpäivähaasteeseen tällä mustavalkoisella kortilla:
Villakeijun kortteiluhaasteeseen06.02.2012 - 22:05 / Kategoriat: Korttini
Vintageaiheista ystävänpäiväkorttia kaivattiin Villakeijun kortteiluhaasteessa. Tällä mukaan:
Askartelufoorumin korttihaaste06.02.2012 - 22:01 / Kategoriat: Korttini
Korttihaaste #15 teeman Penny Black. Siihenpä tuli sitten tämmöinen kortti:
Papertake weekly haasteeseen...05.02.2012 - 21:04 / Kategoriat: Korttini
Papertake Weekly haasteessa oli tehtävä kortti luonnoksen mukaan. Minun kortistani tuli tällainen:
Phindy's friday challenge05.02.2012 - 20:56 / Kategoriat: Korttini
Tässä haasteessa oli inspiraationa valokuva, josta poimin leppäkertun, joka on puun oksalla ja punaisia hedelmiä.-tällä kertaa omenoita. In my card there are red fruits, this time apples, not cherries and small ladybug on a tree beside the mouse and colour red which I took from inspiration picture.
Abc I for In Pairs05.02.2012 - 20:50 / Kategoriat: Korttini
Parillista pyydettiin ABC-haasteessa. Mukaan siis tällä kortilla, jossa 2 ystävystä ja 2 roikkuvaa sydäntä:
Satsi ystävänpäiväkortteja:04.02.2012 - 23:23 / Kategoriat: Korttini
Tässä muutama kortti ystävänpäiväksi:
Enkeli, pitsiä ja valkoista...04.02.2012 - 23:04 / Kategoriat: Korttini
It's all about the Vintage haasteessa kyseltiin enkeleitä, pitsiä ja valkoista. Niitä löytyy tästä kortistani:
My craft spot haaste, kaikki käy04.02.2012 - 23:00 / Kategoriat: Korttini
Kaikki käy ja siispä osallistun haasteeseen tällä kortilla:
Sydän Belli Challengeen04.02.2012 - 22:55 / Kategoriat: Korttini
Tällä ystävänpäiväkortilla osallistun Belli Challengeen.
Koukeroita ja sydämiä Arkkikaupan haasteeseen.04.02.2012 - 22:49 / Kategoriat: Arkkikaupan haasteeseen tehtyjä kortteja, Korttini
Koukeroita reunassa ja sydämiä löytyypi tästä kortista:
P*skarteluhaasteeseen... one layer-kortti, eli yksikerroksinen kortti.04.02.2012 - 22:45 / Kategoriat: Korttini, P*skarteluhaasteeseen tekemäni kortit
Nyt ei siis tarvittu teippejä ja paperikerroksia, vaan tein suoraan korttipohjaan. Pitemmittä puheitta: osallistun haasteeseen tällä House Mouse leimasimella tehdyllä kortilla.
Samat materiaalit 2 Stanssattu kuva 101.02.2012 - 22:20 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Niin ihania juttuja putkahti taas tänään postilaatikosta, että oli ihan pakko käydä heti tekemässä kortti, kun aikaakin illalla oli. Paperit olivat vaan niin kauniita, etten millään olisi hennonut niitä peittää ja mahdollisimman vähän peitinkin ;) Tällainen kortistani sitten tuli:
Samat materiaalit Stanssattu kuva 401.02.2012 - 22:13 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini, Magnoliahaasteeseen tekemäni kortit
Sveta lähetti niin runsaat ja ihanat materiaalit, että oli vaikeaa valita mitä käyttäisi. Osa jäi käyttämättä tähän korttiin. Osallistun tällä kortilla Mankkuhaasteeseen, jossa tällä kertaa piti tehdä kortti luonnoksen mukaan.
Lisää tilkkusydämiä30.01.2012 - 20:41 / Kategoriat: Korttini
Tein joku aika sitten veivaamatta-haasteeseen kortin tilkkusydämistä ja yllätys, yllätys-hurahdin niihin täysin :) Tässäpä siis lisää tilkkusydänkortteja ja niitä on luvassa vielä lisää...
P*skarteluhaasteeseen... sydämellistä30.01.2012 - 20:38 / Kategoriat: Korttini, P*skarteluhaasteeseen tekemäni kortit
P*skiksessa tehtiin tällä kertaa kortti luonnoksen mukaan. Minä osallistun tällä sydänkortilla:
Synttärikortti 10-vuotiaalle pojalle22.01.2012 - 18:38 / Kategoriat: Korttini
Tämän kortin kanssa minulle meinasi tulla melkoinen hoppu, mutta kortti ehti valmiiksi juuri ja juuri ennen lähtöä. Tyttäreni oli tänään ystävänsä 10-vuotissynttäreillä ja valitsi lahjaksi suosittun Angry birds- pelin pehmon. No, mietin sitten aikani, millaisen kortin tekisin, kunnes keksin. Pyysin tytärtäni piirtämään jonkun angry birds-linnun paperille, ja siitä se kortti sitten syntyikin. Tämä kortti on siis tehty yhteistyössä vanhemman tyttäreni kanssa: Kiireistä valmistumista kuvaa hyvin se, että kortti on kuvattu autossa penkin päällä juuri ennen starttausta kemuihin ;)
Samat materiaalit Stanssattu kuva 321.01.2012 - 21:54 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Tämän vuoden 14.kortin tein samat materiaalit rinkiin, jossa kanssani ovat Sari, Päivi ja Sveta. Ihanat materiaalit oli Päivi laittanut :) Kiitos :) Minun kortistani tuli tällainen: Ai niin, ihan pakko on tunnustaa, että yhden helmen otin omista kätköistäni, kun halusin tuosta perhosen "päähelmestä" vähän isomman kuin muut....
Synttärikortti kuopukselle20.01.2012 - 23:44 / Kategoriat: Korttini
Tällä kortilla osallistuin veivaamattaa haasteeseen, jossa piti olla tilkkutyötekniikkaa.
Hääkortti15.01.2012 - 14:54 / Kategoriat: Korttini
Magnolia-haasteesta sain inspiksen tähän korttiin. Kortista piti löytyä tagi. Haasteeseen ei tämä kortti silti ehtinyt.
Kello/aika15.01.2012 - 14:52 / Kategoriat: Arkkikaupan haasteeseen tehtyjä kortteja, Korttini
Arkkikaupan haasteessa kortista piti löytyä aihe: Kello/ aika. Osallistun siihen tällä rakkaudentäyteisellä kortilla.
Pelkkää paperia15.01.2012 - 14:50 / Kategoriat: Korttini
Tein tämän kortin Lauran korttihaasteeseen, missä piti olla pelkää paperia, mutta kuinkas kävikään....unohdin osallistua haasteeseen. No tässä kortti kuitenkin ;)
KK sivuston haasteet15.01.2012 - 00:04 / Kategoriat: Korttini
Koukussa kortteihin sivustolla oli taas mukavia haasteita, joista sain inspiraation muutamaan korttiin. Vintage-haasteeseen syntyi luonnoksen pohjalta tällainen kortti:
Ja Koukussa kortteihin haasteeseen tällainen talvinen kortti talviseen aiheeseen:
Lotv-haasteeseen suosikkileimasimella kortti14.01.2012 - 21:10 / Kategoriat: Korttini
Lili of the Valleyn leimasimet ovat kaikki ihania, joten en osaa nimetä niistä yhtä suosikkiani. Osallistun haasteeseen tällä ystävänpäiväkortilla, jonka tein tällä ihanalla leimasimella.
Abc-haasteeseen g as green -eli vihreällä mennään...14.01.2012 - 20:59 / Kategoriat: Korttini
Vihreä, niin kuin melkein kaikki muutkin värit on yksi suosikkiväreistäni, joten tähän haasteeseen oli toki tehtävä kortti. Valitettavasti olin hieman liian hidas, joten kortti ei sittenkään ehtinyt mukaan haasteeseen :(
Nyt on aika ystävänpäiväkorttien, joten tästäkin tuli sellainen :)
Vauvaonnittelukortti ystävälle07.01.2012 - 21:33 / Kategoriat: Korttini
Rakas ystäväni sai vastikään pojan :) ! Olen siitä niin iloinen!!! Siispä heidän perheelleen syntyi tämä kortti, josta itse tykkään kovasti.
Samat materiaalit Stanssattu kuva 207.01.2012 - 21:22 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Oli minun vuoroni lähettää materiaalit, joita en taaskaan malttanut kuvata. Olen niin intona aina tekemään korttia, että materiaalit yleensä jäävät kuvaamatta. Toivottavasti joku muu muistaa kuvata ne. Tällä kortilla osallistun askartelufoorumin korttihaasteeseen, jossa rivini on Hopea, 3-d, Vihreä. Stanssit olivat Magnolian avainstanssit, sekä sp:n solkistanssit. Korttini on tässä:
Ystävälle...07.01.2012 - 21:15 / Kategoriat: Korttini
Ystävänpäivä lähestyy ja siispä aloittelen tämän vuoden ystävänpäiväkorttien tekoakin. Ensimmäisenä tällainen hempeä Vintage-kortti. Aika yksinkertaisen kortin katseenvangitsijana on tällä kertaa tuo "timanttisolki". Kuvassa se ei pääse niinkään oikeuksiinsa, mutta oikeasti se kimaltaa todella kauniisti. Solki on tehty sp:n solkistanssilla ja siihen sitten liimasin noita niin rakastamiani strasseja.
Samat materiaalit Stanssattu kuva 107.01.2012 - 20:56 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Sari järkkäsi jälleen kerran kivan vaihdon, johon minäkin lähdin innolla mukaan. Mukana ovat Sari, Päivi, Sveta ja minä. Sari lähetti ensimmäisenä materiaalit joista minä en tietenkään muistanut ottaa kuvaa, onneksi Sari oli tehnyt sen ja materiaalit olivat tällaiset. Ihan kaikkea en käyttänyt kortissa, koska sain heti talvisen idean korttiin. Seuraavaksi onkin minun vuoroni lähettää materiaalit, jotka jo ovatkin tuossa vieressäni lähdössä postiin. Tällainen tuli minun kortistani: Ai niin, ja sitten mun on vielä tunnustettava, että omista jemmoista lisäsin korttiin tuon lumihiutaleen, kun sellainen oli korttiin vaan pakko saada....
Pienet asiat02.11.2011 - 19:41 / Kategoriat: Korttini
Tämän kortin tein eräälle vuorotteluvapaalle jäävälle tuttavalleni. Pian hänellä on aikaa kaikille elämän pienille ja suurillekin iloille :)
Kiitokseksi16.10.2011 - 23:50 / Kategoriat: Korttini
Ihana lähikauppiaspariskuntamme jäi eläkkeelle. Kiitokseksi tein heille tällaisen kortin ja kortin mukaan laitoin pienen paketin.
P*skarteluhaasteeseen...turkoosia, vihreää ja valkoista30.09.2011 - 22:06 / Kategoriat: Korttini, P*skarteluhaasteeseen tekemäni kortit
P*skiksessa oli tällä kertaa bingon vuoro. Minä bingoilin rivillä turkoosi, vihreä ja valkoinen.
Kortti urheilulliselle 50-vuotiaalle :). Vielä yksi kortti pojalle...23.09.2011 - 18:11 / Kategoriat: Korttini
Sen pidemmittä puheitta....tässä!
Onnittelukortti pojalle14.09.2011 - 21:32 / Kategoriat: Korttini
Tässä ollaan taas jännän äärellä. Nämä poikakortit ovat minulle vaikeita. Se on todettava. Säännöllisin väliajoin niitä kuitenkin tarvitaan. Ja kun samassa perheessä on useampi poika, ei kortteja voi tehdä edes samalla kaavalla. Niinpä sitten mennään tällaisella simppelillä kortilla ilman leimakuvaa jalkkista pelaavan pojan juhlille. Lahjan kun vielä keksisi...
Kymmenvuotiaalle13.09.2011 - 19:48 / Kategoriat: Korttini
En tiedä johtuuko siitä, että meillä itsellämme on tyttöjä, ei poikia lainkaan, mutta minusta pojille on jotenkin vaikeampi tehdä kivoja, cooleja kortteja. Pelkään aina hieman sitä, että kortista tulee joko liian lälly tai sitten liian raju. Tästä kortista kuitenkin itse tykkään. Käytin tehokeinona tuota leimakuvaa melko simppelinä. Vain paita on väritetty, koska siinä oli pääkallo, jonka halusin peittää. Vihreä väri on ainakin kuulunut saajan lempiväreihin...
Syntymäpäiväkortti tyttärelleni12.09.2011 - 21:19 / Kategoriat: Korttini
Siitä on ensi yönä kulunut jo 9 vuotta, kun esikoisemme syntyi. Rakkaalle syksyn lapsosellemme tein äsken tämän syksyisen kortin. Kuvan olen saanut viime vuonna joulukalenterista. Kuvassa oleva nukkuva prinsessa muistuttaa kovasti tyttöstämme.
It's all about the Vintage -Vintage romantiikkaIt's all about the vintage-sivustolla oli dt haku. Haasteessa oli aiheena Vintage romantiikka. Tähän on aivan pakko osallistua ja tämä kuva oli mielestäni aivan ihana ja juuri aiheeseen sopiva. Askartelijana tykkään käyttää paljon värejä ja siksi päätinkin käyttää aika räväköitäkin värejä juuri tässäkin haasteessa. Teen kaikenlaisia käsitöitä ja askarteluja, mutta kortteilusta olen löytänyt sen jonkin. Olen harrastanut korttien tekemistä noin 1,5 vuotta aktiivisesti. Tässä korttini:
Kortti sopii hyvin niin joulukortiksi, kuin onnittelukortiksi joulun aikaan romanttisia juhliaan viettäville. Kaksi muuta joulukorttia.03.09.2011 - 21:19 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Tänään taas kortteilin pitkästä aikaa. Minun pitäisi tehdä pari synttärikorttia, mutta ideat ovat nyt hukassa, joten siis tein joulukortteja. Niitä on aina kiva tehdä :)
111&112. P*skarteluhaasteeseen...P*skiksessakin on tällä kertaa luonnoshaaste. Luonnos näytti tältä: Käytin tässä kortissa samaa kuvaa kuin tuossa edellisessäkin, koska aion nyt saada nämä kuvat käytettyä, kerran olen ne joskus ostanutkin... Tässä siis korttini haasteeseen:
Tämä on joulukortti 110. Enää 40, niin olen saavuttanut tavoitteeni. It's all about the Vintage-haasteNyt oli vuorossa haasteblogin ensimmäinen virallinen haaste.Tällä kertaa haasteessa kortteiltiin luonnoksen mukaan. Kuva luonnoksesta on tässä: Olen joskus hommannut näitä kuvia, jotka ovat kuitenkin jääneet käyttämättä. Nyt kuitenkin päätin, että teen kortin niistä. Minun korttini haasteeseen näyttää tältä:
Tämä on 109 :).
Enkelirinki Osa 2:Tällä kertaa oli minun vuoroni lähettää kuori. Minulla on useampi enkelileima, mutta tämä on suosikkini. Materiaalit, jotka lähetin ovat tässä:
Ja tällainen tuli kortistani:
olisikos tämä nyt sitten 108? Täältä löytyy Grannen kortti. Pari joulukorttia taas.14.08.2011 - 22:08 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Tässä ovat siis joulukortit 105 ja 106.
Pari muuta korttia:14.08.2011 - 22:02 / Kategoriat: Korttini
Päivin hörselöringissä sain kaksi näitä leimakuvia, joista toisesta jo esittelinkin kortin tuolla aiemmin. Kuva on tosi ihana ja niinpä oli tehtävä toinenkin kortiksi asti. Tällainen siitä tuli:
Tarvitsin synttärionnittelukorttia ja tajusin sen vasta liian myöhään illalla. Unenpöpperössä tuli laitettua aivan liian kirkaanvihreät lehdet :( . Muuten olisi tämäkin kortti ollut ihan kiva...
Samat materiaalit rinki 6 (Päivin hörselörinki) Osa 4 - minun lähettämäni materiaalit.14.08.2011 - 21:57 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Nyt on minun vuoroni lähettää materiaalikuoret ja tuossa ne ovat vieressäni jo postiin vientiä odottamassa. Jotenkin tosi nopeasti tämäkin rinki meni. Kiitos, Päivi, Anelma ja Marika! Oli mukava kortteilla kanssanne! Tällaiset materiaalit lähetin:
Ja tällaisen kortin tein itse. Lopuksi lisäsin tuohon omaan korttiini kaksi pientä kukkaa, toisen keijun hiuksiin ja toisen oksanhaaraan.
Täältä löytyy Päivin kortti, Anelman täältä ja Marikan täältä. Samat materiaalit rinki 6 (Päivin hörselörinki) Osa 3 - Marikan lähettämät materiaalit.14.08.2011 - 21:48 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Postilaatikosta tipahti niin ihana kuori, että olin ihastuksesta ymmyrkäisenä. En tiedä, mikä tuo ihana leimasin on, mutta ihastuin siihen kyllä totaalisesti. Jos ei ole vielä aikaisemmin selvinnyt, mutta keijut ovat valloittaneet sydämeni kokonaan. Tässä Marikan lähettämät materiaalit:
Ja tällaisen kortin sain niistä aikaan:
Vihreä tuossa keijussa pistää hieman silmään, mutta en tiedä mikä siinä on, että minun on ihan kaikkiin kortteihin laitettava aina jotain, joka tuo räväkkyyttä siihen. En vain osaa tehdä sellaista kaunista hempeää... Muiden rinkiläisten ihanat, hempeät kortit löytyvät täältä: Anelma, Päivi ja Marika. Samat materiaalit rinki 6 (Päivin hörselörinki) Osa 2 - Anelman lähettämät materiaalit.14.08.2011 - 21:39 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Tämä ihanainen hörselörinki sai jatkoa Anelman lähettämällä paketilla. Kaikkea ihanaa jälleen ja kuinkas ollakaan -harsoa. Sitä osasinkin hieman odottaa :) .
En tietenkään tajunnut ottaa kuvaa ennen värittämistä. Tällaisen kortin sain minä aikaan:
Omista jemmoista tulivat timantit perhosissa. Päivin kortti löytyy täältä, Marikan täältä ja Anelman täältä. Ihania kaikki -kertakaikkiaan!
Samat materiaalit rinki 5 Osa 4 - Sarin lähettämät materiaalit.14.08.2011 - 21:29 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Oikein harmittaa, kun en ole ehtinyt tätä aikaisemmin tänne laittaa, koska materiaalit tulivat jo kauan aikaa sitten. En kuitenkaan ole unohtanut. Sarilta tuli ihana kuori täynnä kaikkea hienoa. Myös aivan ihana nimpparikortti. Kiitos!!
Itse tein noista materiaaleista 2 korttia, jotka ovat tässä. Toiseen en laittanut tekstiä lainkaan, koska se ei mielestäni sitä vaatinut.
Kiitos oikein paljon kaikille rinkiin osallistuneille! Sarin kortti löytyy täältä, ja Raisan kortti täältä.
Hiljaiseloa korttirintamalla -jotain kuitenkin uuteen vintage-haasteeseen.03.08.2011 - 22:43 / Kategoriat: Korttini
Tässä on ollut nyt kovasti kaikenmoista muuta tekemistä, niin kortteilu on jäänyt vähemmälle. Työtkin taas alkoivat loman jälkeen. On nyt kuitenkin sentään yksi kortti valmiiksikin asti joutunut. Tykkään kovasti tästä vintage-kuvasta, joka löytyykin uudesta Vintage-haasteblogista, joka löytyy tämän linkin alta. Siellä on julkaistu ensimmäinen haaste "kaikki käy", johon osallistun tällä kortillani.
Aimo kasa jouluisia kortteja24.07.2011 - 21:45 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Tässä tuleekin iso kasa kortteja. Loma on loppumassa, joten aikaa kortteiluun ei taas sitten piakkoin paljon jää, joten täällä blogissakin varmasti rauhoittuu. Nyt kuitenkin vielä useampi joulukortti samaan syssyyn. Tässä siis kortit 93,94,95,96,97,98,99,100,101,102,103 ja 104. Tavoitteeseen vielä 46 korttia jäljellä
Samat materiaalit rinki 5 Osa 3 - Raisan lähettämät materiaalit.24.07.2011 - 21:30 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Viime viikolla tuli taas luukusta kiva kuori, jonka sisältö näytti tältä. Tässä kuvassa tuo alimmainen harmaa on kirjekuori avattuna, koska sitäkin käytin korteissa, jotka näistä materiaaleista tein. Käytin kuoresta sekä harmaata puolta taustalla toisessa kortissa, sekä molemmissa korteissa valkoista puolta, johon leimasin tekstin. Kuvassa oikealla alhaalla näkyvä kukkapaperi olikin taustapuoleltaan vihreää, jossa oli pilkkuja....ja minähän rakastan pilkkupapereita, joten sitä puolta paperistä tietenkin sitten tuli käytettyä.
Kortit, jotka tein (oli taas ihan pakko tehdä 2, koska leimakuva oli niin ihana) ovat tässä.
Toisen kortin tein valkoiselle korttipohjalle ja toisen tummanpunaiselle, jotka näkyvätkin kuvassa. Tuossa valkopohjaisessa on vihreän takana näkyvissä tuota kirjekuorta. Oli mukava kokeilla uusimpia stanssejani näitä tehdessä. Vain pienet kukat eivät löytäneet paikkaansa näissä korteissa, mutta niille varmasti keksin käyttöä myöhemmin. Kiitos ihanista materiaaleista! Sarin kortti löytyy täältä, Raisan kortti täältä sekä Arjan kortti täältä. Nimipäiväonnittelukortti24.07.2011 - 21:28 / Kategoriat: Korttini
Tästä ihanasta vintagekuvasta syntyi tällainen vaaleanpunainen kortti. Huomaan, että aika usein teen näistä vintagekorteista juuri vaaleanpunaisia-miksiköhän?
92. joulukortti24.07.2011 - 00:27 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Tässä kortissa testasin tuota uutta kulmastanssiani. On kyllä aika iso, mutta kaunis kuitenkin. Tuo pitsi, mitä tässä kortissa on, on suosikkipitsiäni. Siinä vaan on kaikki mitä tarvitaan. Se onkin nyt lopussa, mutta lupasin itselleni, etten osta yhtään nauhaa lisää ennen kuin olen käyttänyt ainakin puolet vanhoista. On tullut taas hamstrattua kaikenlaista ja pitäisi ensin käytellä kaikkia vanhoja varastoja ennen kuin ostan mitään uutta. Nyt olen enää 52 kortin päässä tavoitteestani ;).
Joulua.23.07.2011 - 11:54 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Tässä taas muutama korttinen...89,90 ja 91. Taidan olla hurahtanut noihin joulutähtiin...huomaan, että niitä on tullut käytettyä jokunen ;)
Nimpparikortti tyttärelleni22.07.2011 - 00:00 / Kategoriat: Korttini
Nuorempi tyttäreni viettää tänään nimipäiväänsä. Hänelle tein tällaisen vintage-kortin. Tästä tuli mielestäni oikein onnistunut. Kuvan tyttö muistuttaa aika lailla tytärtäni :) Kortissa käytin uusimpia stanssejani. Tuota lehtistanssista olin haaveillut jo pitkään ja nuo kulmastanssitkin ovat oikein kivat.
P*skarteluhaasteeseen...21.07.2011 - 00:21 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Tällä kertaa oli ohjeena tehdä oman näköinen kortti. Minä lähden mukaan kuinkas muutenkaan.....tadadaa.....joulukortilla :). Mielestäni tämä kortti on minulle tyypillinen kortti. Kirkkaat värit, kehyksiä ja loppuviimeksi aika simppeli kortti. Tämä on tämän vuoden joulukorttini numero 88.
Joulua varten....juuh...20.07.2011 - 23:38 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Kortteja pukkaa... Olen vakaasti päättänyt tehdä ne 150 korttia mahdollisimman pian, jotta sitten voin hyvällä omallatunnolla tehdä muitakin kortteja muutenkin kuin tarpeeseen... Tässä siis kortit:82,83,84,85,86 ja 87. Oma suosikkini näistä on tuo, missä kissa ja koira nukkuvat tonttulakissa ja hiiri vierellä. Leipoja-Tildakorttia taas tekisi mieleni hieman fiksata, kun ympyrä tuli liimatuksi väärään kohtaan, mutta liimattu, mikä liimattu-ei auta, joten kestettävä on. Muuten sekin kortti olisi ihan siedettävä...
Jos jonkinmoista19.07.2011 - 18:09 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Tänään poikkesin Papruksessa, josta ostin jos jonkinmoista mukavaa. Taas tuli mukaan myös yksi paperikko, vaikka olin etukäteen päättänyt, ettei yhtään paperia tule meille, ennen kuin suurin osa entisistä on käytetty. Parit stanssit ostin myös, niitä voi piakkoin näkyä korteissani. Kyllä tykkään niin kauheasti tuosta cuttiksestani! Oli vaan mieheni silloin reilu vuosi sitten ihana, kun osti sen minulle äitienpäivänä. Sillä on tullut tehtyä monia ihania juttuja kortteihin. Kohtapuoliin hiippailen tuonne askartelukammiooni, jossa täytyykin sitten tehdä kuopukselle nimpparikortti. Hän viettää perjantaina nimipäiväänsä. Täytyy tässä vielä joku päivä poiketa askarteluliikkeessä, koska unohdin ostaa lempiliimaani, joka alkaa olla loppumaan päin.. Tässä taas muutama joulukortti... (76,77,78,79,80 ja 81).
Vaaleanpunaista ja hempeää19.07.2011 - 00:45 / Kategoriat: Korttini
Välillä on ihan pakko tehdä muitakin kortteja kuin vain joulukortteja, joita olen tässä viime aikoina tehnyt. Yritän kovasti opetella hieman herkempää ja runsaampaa tyyliä kortteihini. Toki jokaisesta kortista tulee erilainen, enkä yritäkään tehdä kaikista korteistani herkkiä ja hempeitä, vaan joukossa on oltava jotain räväkkääkin. Korteistani näkyvät tunteeni. Toisena päivänä räväkkää, toisena herkkää ja kaikkea muuta siltä väliltä. Tätä tehdessäni olin leppoisalla tuulella - lomalla. Ja elämä on ihanaa :)
Joulukortteja18.07.2011 - 21:16 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Kortit 67,68,69,70,71,72,73,74 ja 75. Eli puolessavälissä 150 tavoitetta olen -enää toiset 75 tekemättä ;).
P*skarteluhaasteeseen joulukorttiTämä korttini on joulukorttimaratonini kortti numero 66. Väreinä haasteessa piti olla ruskea-beige ja valkoinen. Hieman vihreääkin pääsi korttiin kukkien lehdissä. Kokeilin ensimmäistä kertaa tuota reunojen korostusta valkoisella. Ei ihan niin helppoa -niin kuin arvelinkin ;) Kokeiltu on nyt kuitenkin...
Ja vielä...17.07.2011 - 23:40 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
57,58,59,60,61,62,63,64 ja 65
Lisää joulukortteja...17.07.2011 - 00:12 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
48,49,50,51,52,53,54,55 ja 56....
Joulukortteja16.07.2011 - 00:06 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Joulukortteja aimo pläjäys. Kortit nro 39,40,41,42,43,44,45,46 ja 47
Samat materiaalit rinki 5 Osa 2 - Arjan lähettämät materiaalit.15.07.2011 - 20:27 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Loppuviikosta kolahti postiluukusta Arjan kuori. Aivan mahtavia materiaaleja kuori pullollaan. Innokkaasti aloin heti väritellä leimakuvia. No, sitten kun olin värittänyt kuvat kääntelin papereita ja huomasin NIIN ihanan perhospaperin vaaleanpunaisen pilkkupaperin toisella puolella, että se oli kertakaikkiaan pakko jättää näkyviin korttiin. Lehdet kukkien alle leikkasin leikkurilla leimakuvien ylijäämäpaperista ja maalasin vihreäksi. Loistomimmille korttiin tein omista jemmoista kukkien keskelle pearl makerilla helmet. Muuten kaikki on kuoresta. Perhoset jäivät tällä kertaa pois korteista. En keksinyt niille sopivaa paikkaa millään. Tässä kuva materiaaleista:
Ja tällaiset kortit tein. Oli aivan pakko tehdä kaksi, kun materiaalikuori oli niin runsas ja tuo leimakuva mahdottoman ihana!
Raisan korttia voit ihastella täällä. Arjan korttia täällä: Ja Sadun korttia täällä. Aivan ihania kaikki vaikka kaikki ihan erilaisia! Kiitos ihanista materiaaleista Arjalle! Pari joulukorttia...14.07.2011 - 14:53 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Joulukortteja pukkaa (37,38). Sitten onkin aika tehdä välillä jotain muuta...
Joulukortit 34,35 ja 36 siitä ristipistopaperista, josta en tykkää...13.07.2011 - 00:24 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
No niin, nyt jos ei löydy jostain nurkista lisää tuota paperia, niin olis käytetty tuokin hirvitys. Ihan mukiinmeneviä näistä tuli ottaen huomioon, että paperi on niin kauheaa ;)
32 ja 3312.07.2011 - 00:23 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Tässä siis joulukortit järjestysnumeroltaan 32 ja 33. Tuo ristipistopaperi on tullut jonkun paperikon mukana, enkä tykkää siitä yhtään. Niinpä päätin, että nyt seuraavatkin kortit, jotka teen, teen siitä paperista, jotta saan sen pois tuolta kuleksimasta ja aiheuttamasta minulle näppylöitä...
Kesähaasteen luonnos11.07.2011 - 11:49 / Kategoriat: Korttini
Hip hei! Olipas mukavaa, kun Hanne tuossa alkukesästä laittoi viestiä, että minun luonnoksestani tehdään yksi haaste kesähaasteeseen. :D Tämä kesähaasteen korttiluonnos-juttu olikin kiva, koska silloin tällainen tavallinenkin korttimaakari pääsi hieman leikkimään Dt:tä. Muuten kun sellaiseen ei olekaan mitään mahdollisuutta. Taitavia kortintekijöitä kun on niin paljon. Ja sitten aloinkin jo innolla vääntää mallikorttia. Häätunnelmilla mentiin, koska samalla tein kortin rakkaan ystäväni häihin. Päätin yrittää tehdä hieman runsaamman kortin kuin yleensä, koska kovasti ihailen mm. Anelman ja Minnan tyyliä tehdä runsaita kortteja. Itse olen korttiin kovasti tyytyväinen ja saajatkin tykkäsivät kortista. Hauskaa minusta oli, että kortti sattui olemaan tismalleen samoissa sävyissä kuin morsiamen ihana hääpukukin. Tässä korttini.
Kukkakortti10.07.2011 - 00:02 / Kategoriat: Korttini
Huomasin, etten olekaan tätä korttia vielä esitellyt täällä. Tämä kortti ei ole lainkaan tyypillinen minulle, mutta halusin kokeilla tällaisenkin kukan käyttämistä kortissa. Kortti lähti aikanaan Tuulille, jonka salainen kortteiluystävä olin.
Hurjasti onnea!09.07.2011 - 19:05 / Kategoriat: Korttini
Tämä nalle toivottaa, juhlapäivää riemuisaa!
Samat materiaalit rinki 5 Osa 1 - Minun lähettämäni materiaalit.08.07.2011 - 21:46 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Unohdin tietenkin kuvat lähettämäni materiaalit, kun olin niin innokas tekemään korttia. Toivottavasti joku muu on muistanut kuvata ne. Sari ja Arja olivat onnekseni muistanut kuvata ne. Kuvat materiaaleista täällä , sekä täällä. Tässä minun korttini samoista matskuista.
Ja Sarin korttia voi ihailla täällä ja täällä. Arjan ihana kortti löytyy täältä. Raisan korttia voi ihastella täällä. Joulukortteja jälleen kerran.07.07.2011 - 22:21 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
No nyt on kyllä joulukorttivaihde päällä. Seuraavaksi esittelyssä joulukortit järjestysnumeroiltaan 19,20,21,22,23,24,25,26,27,28,29,30 ja 31.
Joulukorttimaratoni jatkuu...06.07.2011 - 22:51 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Tänään sain tehdyksi monta joulukorttia. Ehkäpä mulla on nyt tosiaankin mahdollisuus saada korttini valmiiksi ennen viimeistä postituspäivää. Yleensä olen vetkutellut näiden kanssa niin myöhään, että juuri ja juuri ehtivät jouluksi perille. Tässä siis kortit numero:9,10,11,12,13,14,15,16,17 ja 18. Sataanviiteenkymmeneen on silti vielä reilusti matkaa. 2 joulukorttia taas..06.07.2011 - 09:16 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Kesähaasteessa oli viimeksi hauska luonnos ja siinä "melkein" innostettiin tekemään joulukortti. No ihan haasteeseen en ehtinyt, mutta ensimmäinen näistä korteista on kuitenkin tehty Päivin luonnoksen mukaan. Tässä siis joulukortit 7 ja 8.
Vintagehaasteeseen heppakortti.05.07.2011 - 23:24 / Kategoriat: Korttini, Vintagehaasteeseen tekemäni kortit
Tästä kortista tykkäänkin jo enemmän kuin tuosta onnettomasta perhoskortistani, joka on edellisessä postauksessa. Tai kuvasta ainakin. Reseptillä mentiin ja kortista piti löytyä ainakin kolme seuraavista: kukka, ruskea, vihreä, pitsi, nappi ja metalli. Muut löytyvätkin, mutta metallia ei tässä kortissa ole. tai jos oikein tarkasti ajatellaan, niin metallilankaa on ruusujen kiharretuissa varsissa ;).
Kesähaasteeseen tehtyä...05.07.2011 - 23:19 / Kategoriat: Korttini
Tällaisen kortin tein kesähaasteeseen, jossa piti löytyä ainakin 5 perhosta. No, minä lahopää muistin väärin ja tungin korttiini väkisin 7 perhosta. -Ei mahda mitään. Siellä ne ovat. Kortti olisi kyllä ollut kivempi vähemmällä määrällä. Kuvassa kortti on vielä kuivumassa ja tekstin glossy on vielä märkää...
Samat materiaalit rinki 4 Osa 4 - Sadun lähettämät materiaalit.04.07.2011 - 21:59 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
No niin. Nyt on ystäväni häät juhlittu ja minäkin ehdin tämän ringin viimeisen kortin pariin. Ovat ihania nämä Kenny K:n leimat! Mulla ei olekaan itsellä yhtään, joten oli tosi kivaa saada tehdä tällaisesta kortti. Kiitokset muuten tosi paljon kaikille rinkiläisille seurasta! Oli mukavaa! Tässä Sadun lähettämät matskut: Ja kortistani tuli tällainen...
Sarin kortti löytyy täältä. Sadun kortti täältä.
2 joulukorttia lisää...27.06.2011 - 01:55 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Tässä pari joulukorttia lisää. Nyt siis yhteensä 6 tehtynä. Jos sitä olisi sitten 150 ennen joulukuun alkua tehtynä...yrittäiskö?
Jouluun on 182 päivää...26.06.2011 - 20:56 / Kategoriat: Korttini, joulukortit 2011
Ja sen kunniaksi päätin, että on aika alkaa joulukorttien puuhastelu...hissukseen, ettei taas kiire yllätä, niin kuin aina yleensä. Tällaiset ovat tämän vuoden ekat joulukortit:
P*skarteluhaasteeseen tällä kertaa...25.06.2011 - 17:48 / Kategoriat: Korttini, P*skarteluhaasteeseen tekemäni kortit
Reseptillä mentiin tällä kertaa. Resepti kuului: 1 tagi, pitsiä ja hyppysellinen bling blingiä. Minun kortistani löytyy pitsiä, 1 tagi ja hyppysellinen bling blingiä tagin ketjussa. Tagi roikkuu vapaasti ketjussa... Halusin tällä kertaa tehdä hieman toisenlaisen kortin kuin yleensä minulla on tapana ...ja tällainen siitä sitten tuli :)
Ilmatteeks haasteeseen -kierrätettyä25.06.2011 - 15:25 / Kategoriat: Ilmatteeks haasteeseen tehdyt kortit, Korttini
Tällä seuraavalla kortilla osallistuin KK-sivustolla olevaan ilmatteks haasteeseen. Tällä kertaa kaiken-ihan kaiken liimaa ja teippiä lukuunottamatta piti olla kierrätettyä. Tämä olikin haastava, mutta hauska haaste. Esille kaivoin rautakaupasta hakemani tapettimallikirjan, skräppipaperilehtiön kannen, vanhan neuvolan esitteen ja tyttöjen rikkinäisistä kruunuista talteen ottamani "timantit" sekä mustan ja oranssin musteen. Sräppipaperilehtiön kannesta leikkasin korttipohjan ja vauvakuvan alle kehyksen. Vauvakuva on neuvolan esitteestä. -Ihana kuva mielestäni :) Kukkaset on leikattu myös siitä neuvolan esitteestä. Lehdet ja pohja ovat tapettikirjasta. Pohjaan kaipasin hieman väriä ja leimasin siihen kiekuroita oranssilla musteella. Kukkiin liimasin "timantit" tyttöjen vanhoista kruunuista. Lisäksi teksti eteen ja taakse ja se oli sitten siinä :) Edestä: Takaa:
Materiaalit:
Rakkaus on pienissä asioissa...25.06.2011 - 01:03 / Kategoriat: Korttini
Juhannus ja lähestyvät ystäväni häät innoittavat minua näihin rakkausaiheisiin kortteihin. Näitä taitaa tulla vielä lisää. Kesä on niin romanttista aikaa. Tämä kortti syntyi kuitenkin, koska Katjan materiaaleista jäi osa yli edellisestä kortista ja halusin käyttää niitä korttiin. Osa tämän kortin materiaaleista löytyi omista jemmoista. Ja tuon ihanan taustakiekuranhan sain salaiselta korttiystävältäni viime kuussa. Kiekurat ovat kivoja ja niitä onkin tullut viime aikoina laitettua aika moneen korttiin jossain muodossa.
Samat materiaalit rinki 4 Osa 3 - Katjan lähettämät materiaalit.24.06.2011 - 21:31 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Torstaina tipahti postiluukusta kiva kuori. Siellä olivat Katjan lähettämät materiaalit. Kuoren sisältö näytti tältä:
Ruskea paperi, jota on kortin pohjalla on kukkapaperin kääntöpuolella... Ensin piti kyllä tovi miettiä, mitä saisin tästä aikaiseksi, koska materiaaleissa ei ollut leimakuvaa, eikä muutakaan kuvaa, joista olen tottunut korttini tekemään. Tämä on juuri minusta huippua näissä samat matskut jutuissa, että tulee tehtyä monenlaisia kortteja. Ja tällaisen hääkortin sain kuoren sisällöstä aikaiseksi:
Katjan kortti löytyy täältä. Sarin kortin löydät täältä. Sadun kortti löytyy täältä. Vintage-onnittelukortti24.06.2011 - 16:12 / Kategoriat: Korttini
Juhannuksen kunniaksi hempeitä sävyjä ja kukkakortti.
Ystävälle23.06.2011 - 23:21 / Kategoriat: Korttini
Jotenkin ihastuin nyt tähän ihanaan taivaspaperiin. Sitä tunnun laittavan joka toiseen korttiin. Harmittaa oikein, kun on enää pieni pala jäljellä... Tykkään tämän kortin värimaailmasta. Onkohan minulla jokin sininen kausi meneillään?
Kesäinen onnittelukortti22.06.2011 - 17:28 / Kategoriat: Korttini
Tällaisen kesäisen onnittelukortin väänsin nyt. Päivänkakkarat ovat suosikkikukkiani. Pahoitteluni huonosta kuvasta.
Pari korttia21.06.2011 - 21:40 / Kategoriat: Korttini
Tänään teki mieleni tehdä kortti tuollaisesta Vintage-kuvasta. No tulipa niitä tehtyä parikin... ;) Ensimmäiseen korttiin oli kiva tehdä tuollainen kukkakimppu, mutta tuossa toisessa on niin kaunis paperi, etten halunnut siihen liikoja koristeita laittaa.....Kuvaa katsottuani taidan kuitenkin lisätä sinne hieman timantteja. Simppelinä silti pysyy.
Kortti maailmanmatkaajalle20.06.2011 - 20:47 / Kategoriat: Korttini
Tällaisen kortin tein eräälle, joka lähtee kiertämään maailmaa piakkoin.
Onnittelukortti19.06.2011 - 20:55 / Kategoriat: Korttini
Tarkoitukseni oli tehdä kortti KK sivustolla olevaan kesähaasteeseen. Innoissani väkersin tätä tuolla kellarissa ja sitten kun olin laittamassa kuvaa haasteeseen huomasin, että olin unohtanut alakulman koristeet. Enpäs sitten osallistukaan tällä haasteeseen, vaan tein nyt tämän ihan muuten vaan :)
Tämä oli muuten kortti numero 272. Aika monta korttia on tullut tehtyä vuoden aikana :).
Kortti sedälleni18.06.2011 - 21:13 / Kategoriat: Korttini
Äitini tarvitsi kortin sedälleni, joka täyttää 70 vuotta. Setäni kalastaa ja siitä tulikin kannen kuva. Lisäksi hän on vuosia kasvattanut mehiläisiä, joita löytyy sisäsivulta. Pahoittelen kuvien huonoa laatua, mutta kaipa niistä hiukan näkee kuitenkin. Kansi:
Kortti sisältä:
Ja takaa:
samat materiaalit rinki 4 Osa 2 - Minun lähettämäni materiaalit.17.06.2011 - 21:40 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Nyt oli minun vuoroni lähettää materiaalit. Toivottavasti ehtivät täksi päiväksi perille... Tällaisilla jutuilla täytetyn kuoren vein postiin: Tuon ihanan sydänleimasimen sain juuri hetki sitten salaiselta ystävältäni :) Kiitos hänelle!
Ja tällainen tuli minun kortistani:
Sarin kortti täällä. Katjan kortti täällä. Sadun kortti täällä. Kortti ystävälleni15.06.2011 - 17:47 / Kategoriat: Korttini
Ystävälleni, joka valmistui erityislastentarhanopettajaksi tein tällaisen kuljen laulaen kortin.
Samat materiaalit rinki 4 Osa 1 - Sarin lähettämät materiaalit.14.06.2011 - 22:32 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Kortti päikkyyn03.06.2011 - 19:26 / Kategoriat: Korttini
Hupsista heikkaa, niin ne kukat/lapset kasvavat, lämmöllä ja rakkaudella :) Niin oli meidänkin kuopuksen aika sulkea päiväkodin ovi takanaan viimeistä kertaa ja syksyllä alkaa viimeinen vuosi ennen koulua, eskarivuosi uudessa eskarissa. Koko talon aikuisille tarjosimme suklaalla suuta makeaksi ja veimme tämän kortin kiitokseksi.
Vielä yhdet halaukset ja hymyt, sitten innokkaana kesälaitumille. Viimeistä kertaa päiväkodin portista ulos... Mansikkajäätelöä nenänpäässä. Nyt on kesä! -3.6.2011 HM-
Tekniikkakympin haaste 202.06.2011 - 21:51 / Kategoriat: Korttini, Tekniikkakymppiin tekemiäni kortteja
Tekniikkakympin kakkoshaasteessa piti tehdä "pakettikortti". Tätä oli kiva tehdä. Tein esikoisen opelle kiitoskortin tytärtäni muistuttavalla leimakuvalla. Väriksi tietenkin oli laitettava kesäisen keltainen :) Kortti auki: Kortti kiinni: Kortit samoista materiaaleista-rinki 3 Osa 4. Kortit Anna-Liisan materiaaleista.01.06.2011 - 22:54 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Tässä on kuva materiaaleista, joita kuoresta löytyi.
Tuohon ensimmäiseen korttiin käytin pyöreän viestilapun tuon tossuleiman alle väriä antamaan.
Toiseen korttiin halusin hieman lisää sinistä ja leimailin vaaleansiniseen paperiin tummansinisiä koukeroita. Kortti näytti vielä tarvitsevan lisää väriä, joten otin käyttöön kirjekuoren, jossa materiaalit tulivat. Sen sisäpuolelta löytyi ihanaa sinistä paperia, jota lisäsin ruutujen ja ympyrän alle. Minulla ei ollut nyt lankaa käsillä, joten tuttipullo jäi vielä käyttämättä.
Kortit päikkyyn.31.05.2011 - 22:28 / Kategoriat: Korttini
Nuorempi lapsi lopettelee päiväkotiuraansa ja siirtyy ensi vuonna eskarin puolelle. Päikyn aikuisille tein tällaiset kortit:
Nimpparikortti miehelleni30.05.2011 - 00:14 / Kategoriat: Korttini, Tekniikkakymppiin tekemiäni kortteja
Koukussa kortteihin sivustolla alkoi taas ihanainen tekniikkakymppi. Siellä ekassa haasteessa piti tehdä pop up-kortti. Oli myös annettu kaava, jota sai käyttää. Kaava näytti niin haastavalta ja kuitenkin samalla kutsuvalta, että oli ihan pakko yrittää. Useampikin tuskanhikipisara valui ennen kuin sain kortin tehtyä. Halusin myös pitkästä aikaa tehdä kortin ilman leimaamista. Käytin korttiin salaiselta kortteiluystävältäni saamiani ihania lintusia. Kortti sisältä: Kortin kansi:
Kortit samoista materiaaleista-rinki 3 Osa 3. Kortit Sirpan materiaaleista.29.05.2011 - 12:11 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Tässä siis viimein esittelen samoista materiaaleista ringin 3.kortin/kortit. Multahan olivat materiaalitkin hukassa, mutta löytyivät vihdoin. Olivat siis tulleet, mutta olin kovassa kiireessä laittanut ne paikkaan nimeltä jemma, jonka paikallistamisessa oli hieman vaikeuksia.... No, tietenkin tässä hössäkässä unohdin ne kuvata. Tein kuitenkin matskuista 2 korttia. Ihanat materiaalit! Kiitos! Ensimmäiseen korttiin leimailin vihreällä kiemuroita, kun olen niihin nyt niin ihastunut ;) Ja glossyllä kohotin kielon kukkaset ja tekstiympyrän. Sen verran "huijasin" materiaalien kanssa, että laitoin tuohon toiseen korttiin omasta jemmasta nuo timantit, kun halusin siihenkin hieman kimallusta. Toivottavasti Sirpa et pahastu...
Toukoleenin kortti löytyy täältä. Äidille28.05.2011 - 23:01 / Kategoriat: Korttini
On näköjään jäänyt tämä äitienpäiväkortti esittelemättä täällä blogissa. Mutta tässä se nyt sitten on..... :)
Ruusukortteja samalla kaavalla27.05.2011 - 21:50 / Kategoriat: Korttini
Tykästyin tässä eräänä iltana tuohon ruusuleimaani ja tein saman tien samalla kaavalla useamman kortin....
Kortit samoista materiaaleista 2. rinki: osa 4. Caritan lähettämät matskut26.05.2011 - 20:29 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Aivan ihanat materiaalit lähetti Carita. Tällaisen herkän kortin sain niistä aikaiseksi. Kokeilin tällä kertaa liiduilla värittämistä -liidun jälki on kauniin hempeää. Reunoille leimasin koukeroita uudella koukeroleimasimellani.'
Ylioppilaalle25.05.2011 - 23:44 / Kategoriat: Korttini
Tästä ihanasta tyttösestä tein ylioppilaan laittamalla sille hatun päähän. Luonnos oli jonkun haasteen pohjalta, en nyt just muista minkä, kun se ei sitten kuitenkaan ehtinytkään haasteeseen.
Balettiopelle...24.05.2011 - 21:12 / Kategoriat: Korttini
Nyt on taas tanssit tältä keväältä tanssittu ja tällainen kortti tuli tehtyä tyttären balettiopelle. Kokeilin tässä hieman uusia juttuja lehdissä ja taustan värityksessä.
Yes! Toimii jälleen :)19.05.2011 - 22:26 / Kategoriat: Korttini
No niin. Olin jo hieman huolissani, kun en saanut kuvia lisättyä, mutta nyt toimii jälleen. Siispä tässä vihdoin tuo ylioppilaskortti, jonka tein muistaakseni mankkuhaasteeseen. Siihen ei tosin tämä kortti ehtinyt :(
3-d-korttikokeilu18.05.2011 - 18:12 / Kategoriat: Korttini
En ole mitenkään kovin innostunut noista 3-d korteista ollut, mutta nyt sain erään lehden kylkiäisinä tällaisia 3-d kuvia. Tyttäreni meni kaverinsa synttäreille, ja tarvitsi sinne korttia. Tuumasin, että nyt on aika kypsä 3-d:lle :)
40-vuotiaalle17.05.2011 - 20:53 / Kategoriat: Korttini
Eräs ystäväni täytti tänään 40-vuotta. Onnittelut hänelle menivät tällä kortilla:
Kortit samoista materiaaleista-rinki 3 Osa 216.05.2011 - 19:30 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Arkkikaupan haasteessa...15.05.2011 - 20:11 / Kategoriat: Arkkikaupan haasteeseen tehtyjä kortteja, Korttini
...oli tehtävänä tehdä kortti reseptillä sininen-punainen-keltainen. No, siitäpä taikinasta tuli tälläinen kylpyankkakortti :).
Kortit samoista materiaaleista-rinki 3 Osa 1 Minun lähettämistäni materiaaleista..07.05.2011 - 00:42 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Kortti 80-vuotiaalle...07.05.2011 - 00:41 / Kategoriat: Korttini
Kortti tädilleni, joka kuvassa lapsena.
Kortit samoista materiaaleista 2. rinki: osa 2. Anu-Riikan lähettämät matskut02.05.2011 - 21:27 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
On ollut hiukan hiljaista kortteilurintamalla viime aikoina. Syynä on se, että on ollut niin paljon muuta puuhaa, sekä se, että jonkin sortin pöpö on yrittänyt päästä niskan päälle, joten voimat ovat olleet aika lailla nollassa. Tänään kuitenkin sitten vihdoin viimein pääsin tekemään kortin näistä Anu-Riikan lähettämistä ihanista matskuista. Pyydän heti anteeksi sitä, että hieman fiksasin ihanaa piirtämääsi pupua hieman lisäämällä sille paidan päälle, koska tein tästä nimpparikortin pikkuiselleni, joka tänään vietti nimipäiväänsä.
Kuva paketista on täällä. Anu-Riikan kortit löytyvät täältä ja täältä. Lissun kortti löytyy täältä. Mopo karkasi käsistä...19.04.2011 - 19:39 / Kategoriat: Korttini
Sairaspäivän puuhia. Alan selvästikin olla jo parempaan päin. En kertakaikkiaan jaksanut enää nukkua koko päivää. Mutta mitään rasittavaakaan en jaksanut, ja tv:n tuijotus ei nyt kiinnostanut. Siispä samalla kaavalla melko simppeleitä pääsiäis-ja ylioppilaskortteja jo aiemmin värittämistäni leimakuvista seka salaiselta kortteiluystävältäni saamistani kuvista. Onneksi on tullut leimakuvia väritettyä varastoon :) Koristeita en näihin halunnut juurikaan laittaa, eivät minusta kaivanneet, kun paperit olivat niin kauniita....
Pääsiäiskortteja SAY:n paketista18.04.2011 - 18:24 / Kategoriat: Korttini
Sain salaiselta askarteluystävältäni joku aika sitten jo aiemmin esittelemäni ihanan paketin. Kolme kuvaa pääsi jo kortiksi asti :)
Kortit samoista materiaaleista 2. rinki: osa 2. Lissun lähettämät matskut18.04.2011 - 15:35 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Tänään tulivat . Lissun materiaalit postilaatikosta. Itse olin kuumeisena kotona ja nukkunut melkein koko päivän. Kun kuori tuli ja sieltä löytyi näin ihania juttuja, oli ihan pakko tehdä kortti....ja toinenkin. Itselleni en ole ostanut tätä perhosstanssia, vaikka se onkin todella ihana, koska minusta on vaikeaa laittaa korttiin noin suuria juttuja. Nytkin huomasin, ettei korttiin oikein meinannut mahtua muita haluamiani juttuja. Änkesin ne sinne kuitenkin, tietenkin ;) Innolla odotan muiden tekemiä kortteja! Kiitos Lissu materiaaleista :) ! Materiaalit ovat tässä:
Ja tässä 1.korttini ...ja 2.
Caritan ihanaa korttia voi ihastella täällä. Anu-Riikkakin innostui taiteileimaan 2 korttia, joita voi ihastella täällä ja täällä. Pari korttia ilman leimakuvaa.15.04.2011 - 21:38 / Kategoriat: Korttini
Tarvitsin kortin tulevalle eläkeläiselle, sekä synttärisankarittarelle, joka täyttää 50-v. Tein kortit saman kaavan mukaan...
Kortit samoista materiaaleista 2. rinki: osa 1. Minun lähettämäni materiaalit12.04.2011 - 21:04 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Minä lähetin tämän ringin ensimmäiset materiaalit ja valitsin niin haastavat, että kortin teko oli todella vaikeaa minun mielestäni. En sitten millään meinannut saada korttia aikaiseksi. Sininen, tällainen kirkkaansininen ei ole lempivärini korteissa. No, lopulta sitten sain ajatuksen tuosta raitapaperista ja siitä se ajatus sitten lähti...;) Materiaalit: Ja valmis kortti:
Anu-Riikan korttia voi ihailla täällä. Ja Lissun korttia täällä. Ja Caritan kortin voit nähdä täällä.
Lilyn haasteeseen11.04.2011 - 21:13 / Kategoriat: Korttini
Lily of the Valleyn haasteessa piti tällä kertaa olla persikkaa ja vihreää. Siitä väriyhdistelmästä oli ihan pakko tehdä kortti :)
Kukkakortteja11.04.2011 - 18:54 / Kategoriat: Korttini
Tulipa sitten tehtyä monta korttia samalla shabloonalla...
Joitain kortteja...08.04.2011 - 00:14 / Kategoriat: Korttini
Tässä on muutama sellainenkin kortti, jota en ole aikaisemmin kuvannut tänne blogiini ja sitten tietty ihan uusimmat.
Kortteja, kortteja...05.04.2011 - 22:21 / Kategoriat: Arkkikaupan haasteeseen tehtyjä kortteja, Korttini, Leilan keskiviikon haasteeseen tekemäni kortit
Lilyn keväiseen haasteeseen osallistuin kortilla, jossa kaksi tyttöstä on kevätshoppailujen jälkeen jäänyt kahvittelemaan. Leilan haasteisiin #162, KOLME osallistuin tuolla ruusuisella onnittelukortilla, jossa sekä kukkasia, että lehtiä/lehdykkä löytyy kolme. Arkkikaupan haasteeseen, jossa aiheena oli LINTU, osallistuin tällä äitienpäiväkortilla, jossa tyttö syöttää kyyhkysiä. Kuvat kahteen viimeiseen korttiin koukussa kortteihin sivuston synttärihulinoista saadut :)
KK synttärihaaste02.04.2011 - 01:11 / Kategoriat: Korttini, Koukussa kortteihin haasteeseen tekemäni kortit
Koukussa kortteihin sivusto täytti eilen yhden vuoden ja melkolailla saman aikaa olen minäkin siellä vieraillut. Synttärihulinoissa oli synttärihaaste, johon minäkin osallistuin tällä kortilla.
Magnoliahaasteeseen pääsiäiskortti01.04.2011 - 11:03 / Kategoriat: Korttini, Magnoliahaasteeseen tekemäni kortit
Luonnoksen mukaan syntyi tällainen pääsiäiskortti.
Ilmatteeks haasteeseen01.04.2011 - 11:01 / Kategoriat: Korttini, Ilmatteeks haasteeseen tehdyt kortit
Oman mukavuusalueeni ulkopuolella ovat mustavalkoiset jutut. Aina silloin tällöin teen jotain mustavalkoista ihan vain sen vuoksi, ettei kaikki olisi niin turvallista...
Kortti ystävälleni.01.04.2011 - 10:48 / Kategoriat: Korttini
Rakas ystäväni täyttää tänään vuosia ja hänelle postissa kulki tämä kortti.
Syntymäpäiväkortti kummisedälleni31.03.2011 - 14:44 / Kategoriat: Korttini, Koukussa kortteihin haasteeseen tekemäni kortit
Kummisetäni täyttää vuosia ja hänelle lähtee tällainen kortti postissa. En löytänyt itseltäni oikein sopivaa leimakuvaa, joten teksti on tällä kertaa pääosassa. Osallistuin tällä kortilla myös koukussa kortteihin haasteeseen 26.
Loman toivotuskortti20.03.2011 - 20:06 / Kategoriat: Korttini
Minulla on ollut tämä leimakuva odottamassa jo pitkän aikaa. Olen muistaakseni saanut sen salaisista toiveista, mutta en valitettavasti muista keneltä. Kiitos kaunis kuitenkin hänelle, jolta tämän aikanaan sain. Tähän korttiin halusin kokeilla uutta Just Rite-leimasintani, jolla tein tekstit korttiin. Aikas mukava vempain :)
Koukussa kortteihin haaste 2520.03.2011 - 20:05 / Kategoriat: Korttini, Koukussa kortteihin haasteeseen tekemäni kortit
Haasteessa piti tehdä pääsiäiskortti ruskeansävyisenä. Tässä minun korttini:
Kortit samoista materiaaleista-rinki Osa 4.19.03.2011 - 21:12 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Tällä kertaa oli Sirpan vuoro lähettää materiaalit. Tähän päättyykin tämä kortit samoista materiaaleista rinkimme. Kivaa oli! Kiitos kaikille mukana olleille: Sirpalle, Riikalle ja Anelmalle! Jotenkin olen kai loman tarpeessa, kun en millään meinannut päästä kortin teon alkuun. Tällaisen kortin sain kuitenkin vihdoin aikaiseksi. Toisenkin kortin meinaan näistä Sirpan runsaista materiaaleista tehdä, kunhan pääsen vauhtiin :) Nyt lisäsin tänne sen toisenkin kortin...
Anelman hienot kortit täällä ja täällä Sirpan kauniit kortit löytyvät täältä ,sekä aukiolevana tästä ja toinen kortti täältä. Ja Riikan hieno kortti löytyy täältä. Lauantain kortteja12.03.2011 - 17:12 / Kategoriat: Korttini
Tänään tein kortin isälleni, joka on taitava rakennus- ja remonttimies. Hän täyttää vuosia ensi viikolla. Toisen kortin tein leimakuvasta, jonka olen saanut jo aikapäivää, mutta siitä en ole aikaisemmin oikein saanut korttia aikaiseksi. Nyt kuitenkin päätin tehdä kortin tuosta pöllöleimasta. Se kortti lähteekin eräälle pöllötavaroiden keräilijälle.
Magnoliahaaste11.03.2011 - 23:49 / Kategoriat: Korttini, Magnoliahaasteeseen tekemäni kortit
Tänään kortin teko tuntui hieman vaikealta. Lopulta kuitenkin valmistui tämä kortti Magnoliahaasteeseen.
Kortit samoista materiaaleista-rinki Osa 3.08.03.2011 - 21:21 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Aah ihanuutta. Tänään jo kolahti luukusta niin ihanat materiaalit Anelmalta, (materiaalit näkyvissä täällä),että olihan se sitten pakko heti tehdä kortti. Innostuin taas tekemään kaksi korttia heti samalla. On tämä korttien tekeminen vaan niin koukuttavaa. Nyt vaan jännäilen sitten, minkälaiset kortit kavereilta syntyy :) Materiaalit jäivät taas minulta kuvaamatta. -toivottavasti joku malttaa kuvata ne.
Anelman ihana kortti löytyy täältä. Ja Riikan ihanuus täältä. Sekä Sirpan kaunis kortti täältä. Rippikortteja08.03.2011 - 21:19 / Kategoriat: Korttini
Ystäväni tarvitsi korttia pojalleen, joka pääsee ripille piakkoin. Toiveena oli sinisävyinen kortti pojalle, jolla on fuksianpunainen paita päällään. Tein 2 vaihtoehtoa...
Vintagehaasteeseen kukkasia05.03.2011 - 21:48 / Kategoriat: Korttini, Vintagehaasteeseen tekemäni kortit
Vintagehaasteessa oli ytimekäs tehtävänanto: kukkaset. Tässä ovat minun vintagekukkaseni:
Lauantain puuhia05.03.2011 - 17:30 / Kategoriat: Korttini
Nyt on ollut innostus päällä, kun ostin ihania uusia askartelujuttuja. Teinpä sitten muutaman kortin.Ensimmäisellä näistä osallistuin Koukussa kortteihin sivuston ilmatteeks-haasteeseen ja toisella Koukussa kortteihin haasteeseen. Kolmas tuli tehtyä muuten vaan :)
Sarah Kay haasteen kevätkortti05.03.2011 - 17:23 / Kategoriat: Korttini, Sarah Kayn haasteeseen tehtyjä kortteja
Sarah Kayn haasteessa mennään kevättä kohden. Minun kortissani ollaan jo loppukeväässä, melkein kesän korvilla. Ensimmäiset perhosetkin ovat saapuneet ilahduttamaan kortin tyttöstä, kun hän on matkalla viettämään synttäreitä ystävällensä.
Arkkikaupan haasteeseen tehtyä05.03.2011 - 17:20 / Kategoriat: Arkkikaupan haasteeseen tehtyjä kortteja, Korttini
Arkkikaupan haasteessa oli tehtävä kortti lempiväreillään. Tänään lempivärini ovat vaaleanpunainen ja keltainen. Mukana siis tällä kortilla:
Magnoliahaasteeseen tehty ressattu kortti05.03.2011 - 00:13 / Kategoriat: Korttini, Magnoliahaasteeseen tekemäni kortit
Magnoliahaasteessa piti tällä kertaa olla kaikki reunat ressattuja tai revittyjä. Minä osallistun tällä kortilla, johon käytin viimeisen Riikalta saamani tipusen. Kiitokset vielä Riikalle!
Annen pääsiäisarvonta05.03.2011 - 00:12 / Kategoriat: Korttini
Anne järjesti taas kivan arvonnan. Osallistuakseen arvontaan piti tehdä kelta-vihreä pääsiäiskortti, jossa oli leimakuva ja pitsiä/nauhaa. Osallistun tällä kortilla.
abc challenge05.03.2011 - 00:10 / Kategoriat: Korttini, abc-challengeen tekemäni kortit
Osallistun abc-challengeen, jossa aihe p=pink tällä pinkillä pääsiäiskortillani:
Kortit samoista materiaaleista-rinki Osa 2.04.03.2011 - 19:15 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Tällä kertaa postia meille rinkiläisille laittoi Riikka blogista Säihkyä korttiin. Olin niin innoissani uusista jutuista, että unohdin tykkänään kuvata materiaalit, onneksi Sirpa oli muistanut kuvata ne. Sain aikaan peräti kaksi korttia ihanista papereista ja muista jutuista. Ihanan keltaisen mulperipaperin alle piilotin paketin tukena ollutta valkoista paperia, jotta kaunis keltainen väri pääsi paremmin oikeuksiinsa. Keväiset pääsiäistervehdyskorttini ovat tässä:
Anelman kortti löytyy täältä. Riikan kortti löytyy täältä. Ja Sirpan kortti täältä. P*skarteluhaasteeseen tällä kertaa...04.03.2011 - 19:12 / Kategoriat: Korttini, P*skarteluhaasteeseen tekemäni kortit
P*skiksessa oli tällä kertaa niin mukava luonnos, joten se olikin ihan pakko tehdä saman tien. Tämmöinen kortistani sitten tuli:
Keltaiset kortit01.03.2011 - 22:31 / Kategoriat: Korttini
Laulelin tuossa iltasella laulua keltaisesta toukokuusta ja sitten olikin jo pakko tehdä hieman keltaisia kortteja :) Keltainen toukokuu. Mikset sä jo tuu?....
Kortit samoista materiaaleista-rinki Osa 1.26.02.2011 - 12:48 / Kategoriat: Kortit samoista materiaaleista, Korttini
Samojen materiaalien rinkiin kanssani ryhtyivät blogien Ankortit, Silputuksia ja Säihkyä korttiin -pitäjät. Taidan olla ensimmäinen, joka kortin tänne laittaa, mutta pakko tunnustaa, mulla oli pari päivää etumatkaakin ;). Tein nimittäin kortin heti, kun paketit kasasin -niin malttamaton olin. Nyt onkin kiva sitten odotella millaiset kortit kavereilta syntyy samoista matskuista. Materiaalipaketti, jonka kasasin, oli tällainen:
Anelman ihana kortti löytyy täältä: https://lh4.googleusercontent.com/-shzgDeGz0uM/TWybrPbL6GI/AAAAAAAAMJM/Igya6nEhjYI/s320/DSC04418.JPG Ja Sirpan söpö kortti täältä: http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/92223/1299076939_img-d41d8cd98f00b204e9800998ecf8427e.jpg Sekä Riikan ihanan keväinen kortti täältä: http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/1/113111/1299226054_img-d41d8cd98f00b204e9800998ecf8427e.jpg
Kortteja vauvoille24.02.2011 - 23:50 / Kategoriat: Korttini
Tällä kertaa tekaisin kortteja tyttövauvoille.
Harjoittelua mustavalkoisten kuvien parissa22.02.2011 - 22:31 / Kategoriat: Korttini
Harjoitteluni näiden mustavalkoista kuvien parissa jatkuivat tänään. Tällaisia syntyi tällä kertaa:
P*skarteluhaasteeseen...21.02.2011 - 22:43 / Kategoriat: Korttini, P*skarteluhaasteeseen tekemäni kortit
Tällä kertaa oli tehtävä itse tehdyt koristeet...näissä vauvakorteissapa niitä nyt on. Nyt onkin tutuilla kaksosia kerrakseen, kun toinenkin ystäväni kertoi tarvitsevansa korttia kaksosille. Teinpä sitten huvikseni pari muutakin vauvakorttia samalla leimakuvalla :)
Magnoliahaasteeseen tehtyä...21.02.2011 - 19:53 / Kategoriat: Korttini, Magnoliahaasteeseen tekemäni kortit
Tällä kertaa mentiin luonnoksella ja kirkkailla väreillä :)
Tänäänkin tuli kortteiltua20.02.2011 - 22:45 / Kategoriat: Korttini
Viikonloput ovat ihania! Ei kiireen kierämää minnekään :) No, muutama pakollinen meno oli , mutta se on pientä arjen juoksemisen rinnalla. Tänäänkin tuli siis tehtyä muutama kortti. Toiset onnistuneenpia kuin toiset... Itse tykkään tuosta vauvakortista, joka menee pienille kaksosille.
Kortteja mustavalkoisista leimoista19.02.2011 - 21:41 / Kategoriat: Korttini
Minulle tyypillistä on tehdä kortteja aika värikkäistäkin leimakuvista/kuvista. Olen kuitenkin saanut ystäviltäni todella kauniita mustavalkoisia leimakuvia, joihin en oikein ole uskaltanut kajota. Nyt päätin kuitenkin siirtyä pois omalta mukavuusalueeltani ja ottaa härkää sarvista kiinni. Mielestäni ihan kauniita kortteja näistäkin tuli, vaikka tuskailin kunnon tovin näiden kanssa.
Torstain touhut17.02.2011 - 21:26 / Kategoriat: Korttini
Ylioppilaskirjoitukset ovat nyt ajankohtainen aihe- niinpä pukkasi korttia siitä aiheesta. Tulipa samalla tehtyä pari muutakin onnittelukorttia.
Magnoliahaasteeseen tehtyä...16.02.2011 - 18:37 / Kategoriat: Korttini, Magnoliahaasteeseen tekemäni kortit
Mankkuhaasteessa oli tällä kertaa tehtävänä tehdä ruskeasävyinen kortti. No, ruskea onkin yksi lemppariväreistäni ja niinpä ei tarvinnut kauaa miettiä osallistua vai ei... Tässä siis korttini Magnoliahaasteeseen:
Toisen sairastelupäivän tuotoksia16.02.2011 - 18:32 / Kategoriat: Korttini
Askarteleminen on todellakin oiva tapa pitää sairaana oleva jälkikasvu paikallaan. Pakko myös ihmetellä kuinka näppärästi tuo 6-vuotiaani askarteleekaan. Itse sain aikaan tällaiset tuotokset.
Sairaspäivän puuhia15.02.2011 - 22:05 / Kategoriat: Korttini
Kuopus sairastaa, ja piti keksiä jotain rauhallista puuhaa päivän ajaksi. Onneksi hänkin on innokas askartelija, joten päivä kului rattoisasti askarrellessa. Uudet ystävänpäivänä saamani materiaalitkin saivat jo kyytiä, kun korttia syntyi. Tällaisia tällä kertaa:
Ystävänpäiväkortti ja onnittelukortti07.02.2011 - 21:49 / Kategoriat: Korttini
Tässä viimeisimpäni:
Koukussa kortteihin haaste 2201.02.2011 - 21:36 / Kategoriat: Korttini, Koukussa kortteihin haasteeseen tekemäni kortit
Yhden värin kk haasteeseen osallistuin tällä kortilla:
Ystävänpäiväkortteja-be my valentine <306.01.2011 - 19:38 / Kategoriat: Korttini
Tällä kertaa halusin tehdä kortit ilman tekstiä. Halusin myös käyttää noita suht uusia kulmaleimasimiani.
Ystävänpäiväkortti03.01.2011 - 21:34 / Kategoriat: Korttini
Halusin kokeilla hieman erilaisen kortin tekemistä. Uusia asioita opettelin tätä ystävänpäivä/hää/kihlakorttia tehdessäni.
Surunvalittelukortti02.01.2011 - 21:56 / Kategoriat: Korttini
Tähän adressiin sopi mielestäni hyvin tuo leimakuva, jonka olen joskus saanut joltakin lahjaksi. Onkohan se Magnoliaa?
Vuoden 2011 ekat kortit01.01.2011 - 19:12 / Kategoriat: Korttini
Nyt oli inspiraatio paikalla ja syntyi monta korttia. Osa ystävänpäivää varten ja sitten isäni ja äitini 50-vuotishääpäiväkortti sekä muutama uudenvuodentoivotuskortti.
Tämän vuoden viimeiset kortit31.12.2010 - 20:02 / Kategoriat: Korttini
Hyvää tulevaa vuotta teille kaikille, jotka käytte kurkkimassa blogissani. Näillä tämän vuoden 2010 viimeisillä korteilla tahdon toivottaa teille kaikille oikein onnellista uutta vuotta 2011 !
Tässä olikin kortteja uuden vuoden toivotuksiin, vauvaonnitteluihin, synttärionnitteluihin sekä ystävänpäiväksi. Magnoliahaaste 37 ja DT -haku25.12.2010 - 23:21 / Kategoriat: Korttini, Magnoliahaasteeseen tekemäni kortit
Päätinpä osallistua Magnoliahaasteeseen hieman erilaisella Magnoliakortilla. Tämän kortin tein ystävänpäivää varten eräälle rakkaalle ystävälleni. Tällä lähetän aikanaan halauksen Tampereelta Kouvolaan. Osallistunpa samalla Dt-hakuun :)
Vielä jokunen joulukortti...18.12.2010 - 19:21 / Kategoriat: Korttini
Lasten balettiopettajille piti tehdä joulukortit ja muistinkin, että olin joskus aikoja sitten saanut joltakin salaisena yllätyksenä kaksi juuri sopivaa leimakuvaa. Niistäpä sitten väkersin kortit. Samalla kertaa syntyi pari muuta joulukorttia...
Muutama joulukortti12.12.2010 - 20:55 / Kategoriat: Korttini
En ole tänne vielä monta joulukorttia laittanutkaan, koska en halua, että saajat näkevät niitä etukäteen, mutta nyt on tämän vuoden joulukortit jo kirjoitettu ja innostuin vielä tekemään muutaman ylimääräisen kortin, joten nämä tänne voin huoletta laittaa. Ensimmäiseksi koukussa kortteihin haasteeseen 19 tehty kortti....
Toisena ruskea porokortti...
Seuraavana sininen kynttilätyttökortti...
Ja mustasävyinen lumihiutalekortti...
Ja viimeisenä vaaleanpunasävyinen kynttilätyttökortti...
Joulukortteja on ihana tehdä :)
Synttärikortti09.11.2010 - 21:43 / Kategoriat: Korttini
Tämmöisen yksinkertaisen kortin tein 80-vuotiaalle sankarittarelle.
Pieni peukaloinen matkalla jonnekin.24.10.2010 - 19:50 / Kategoriat: Korttini, Fantasiahaasteeseen tekemäni kortit
Tällä kortilla osallistuin fantasiahaasteeseen. Kuvassa pieni peukaloinen on matkalla ystävälleen...
P*skarteluhaaste13.10.2010 - 19:38 / Kategoriat: Korttini, P*skarteluhaasteeseen tekemäni kortit
Tarvitsin kortin ystävääni varten. Magnoliahaasteessa oli mukava luonnos ja halusin tehdä hieman samankaltaisen tästä kortista. Niinpä syntyi hiukan luonnosta muokkaamalla tähän p*skarteluhaasteeseen kortti. Sininen-Vihreä-Ruskea, niin kuin tehtävänanto oli :)
Magnoliahaasteeseen tehtyä...11.10.2010 - 19:44 / Kategoriat: Korttini, Magnoliahaasteeseen tekemäni kortit
Magnoliahaasteessa oli tällä kertaa luonnos. Minä lähden mukaan tämän kortin kanssa:
P*skarteluhaaste10.10.2010 - 21:13 / Kategoriat: Korttini, P*skarteluhaasteeseen tekemäni kortit
Pitkästä aikaa lähden haasteeseen mukaan. Tietenkin joulukortilla :) Tällä kertaa oli tehtävänä tehdä kortti luonnoksen mukaan. Minun kortistani tuli piparikortti:
Kansainvälisen korttipäivän haasteisiin...03.10.2010 - 23:20 / Kategoriat: Korttini
Kansainvälisen korttipäivän kunniaksi oli koukussa kortteihin sivulla 4 haastetta. Teinpä minäkin sitten niihin omat versioni. Haasteeseen yksi oli tehty luonnos. Kortistani tuli tällainen:
Haasteeseen 2 oli myös luonnos. Minun pyöreästä kortistani tuli tällainen:
Haaste 3 oli sanallinen -huumori. Minun korttiini pääsivät pääosaa esittämään hassut siilit joulupuuhissaan:
Haaste 4 oli myös sanallinen -musta. Minun kortistani tuli tämän näköinen. Olin epähuomiossa jättänyt liimaamatta toisen, hieman pienemmän lumihiutaleen paikalleen. Huomasin sen vasta kuvatessani. Liimaan sen myöhemmin takaisin paikoilleen.
Ja kaikista korteistani tuli, yllätys, yllätys -joulukortteja ;) Jotain sinistä...17.09.2010 - 21:37 / Kategoriat: Korttini
Hiukkasen hiljaista ollut viime aikoina täällä blogissani. Muiden kiireiden takia en ole juurikaan ehtinyt kortteilemaan. Tällaisen kortin tein kuitenkin, kun tyttäreni täytti 8 vuotta.
Kortti tuttavalle05.09.2010 - 22:25 / Kategoriat: Korttini
Nyt olen joutunut pakosti pitämään pientä taukoa kortteilussa muiden kiireiden takia. Nyt kuitenkin sain hyvän syyn käydä korttikamarissani... Eräs tuttavani tarvitsi korttia syntymäpäiville ja sain sen hänelle tehdä. Tuttavani oli tykännyt eräästä aiemmin tekemästäni kortista ja sovimme, että tästä tulee hieman saman kaltainen. Tällainen siitä tuli:
Pari korttia30.08.2010 - 20:47 / Kategoriat: Korttini
Oli pakko viedä askartelutarvikkeita kellariin, koska tavaraa alkoi olla liikaa. Kuitenkin askartelusormeani kolotti sen verran, että ihan pakko oli käydä siellä pari korttia väkertämässä. Tässäpä ne ovat:
sekä
Tällä kertaa kokeilin tehdä kortit ilman leimakuvaa, kiva välillä kokeilla jotain erilaista :). Juu, on tullut askarreltua oikein urakalla....25.08.2010 - 21:23 / Kategoriat: Korttini
Nyt olen siis ehtinyt kaikenlaista puuhaamaan. Niinpä tässä viimeisimpiä tuotoksiani: Kortti koukussa kollaaseihin haasteeseen, jossa aihe oli Games we play -synttärikortti palloilijapojalle:
Kortti k18 haasteeseen, jossa aihe oli "kesänoidat". Tämä kortti ei tosin ehtinyt mukaan haasteeseen:
Kortti Taitotaivaan haasteeseen, jossa tehtävä kuului-köynnös:
Sekä hääkortti, jossa piti olla helmiä, Kirjokkaan haasteeseen:
Vintage haaste25.08.2010 - 11:23 / Kategoriat: Korttini, Vintagehaasteeseen tekemäni kortit
Nyt kun olen ollut kipeänä ja kotona, on ollut aikaa itselleni. Ensin tietysti vaan nukuin, mutta kun antibiootti alkoi purra, alkoivat voimatkin palata. Ja askartelusormiani kuumotti siihen malliin, että pakko oli levitellä kamat keittiön pöydälle ja ryhtyä hommiin. Vintagehaasteessa oli aiheena sininen, ja tässä on minun tuotokseni siihen:
koukussa kortteihin haaste 1124.08.2010 - 12:18 / Kategoriat: Korttini, Koukussa kortteihin haasteeseen tekemäni kortit
Tehtävänä oli tehdä kortti, jonka idea tulee jostakin lastenlaulusta tai lorusta. Tämä leima suorastaan pakotti tekemään tähän haasteeseen kortin!
Väritellään leimakuvia haaste 424.08.2010 - 12:15 / Kategoriat: Korttini, Väritellään leimakuvia haasteeseen tekemäni kortit
Ohjeena oli tällä kertaa: yksinkertainen on kaunista. -Ei koristepapereita, ei koristeita, vain leimakuva ja yksiväristä paperia.... Tuntui alkuun vaikealta, mutta sitten muistin tämän saamani leimakuvan... Värittämään siis ja tällainen siitä sitten tuli:
Magnoliahaaste22.08.2010 - 21:56 / Kategoriat: Korttini, Magnoliahaasteeseen tekemäni kortit
Koko kesän olen käynyt kurkkimassa Magnoliahaasteen sivua ja vihdoin oli sinne ilmestynyt uusi haaste. Pue leimakuva, kuului tehtävä....ja minä puin.
Kortteja Vinttikoiraharrastuskavereille22.08.2010 - 21:52 / Kategoriat: Korttini
Tänään juostiin Tampereen Kaupissa greyhoundien ja Whippettien sm-kisat. Lisäksi eräällä tämän harrastuksen myötä tulleella rakkaalla ystävällämme oli syntymäpäivä. Sen kunniaksi syntyi tietysti muutama kortti.
P*skarteluhaasteeseen kortti taasen21.08.2010 - 20:31 / Kategoriat: Korttini, P*skarteluhaasteeseen tekemäni kortit
Ja taas joulukortilla mukaan...
P*skarteluhaasteeseen kortti16.08.2010 - 21:13 / Kategoriat: Korttini, P*skarteluhaasteeseen tekemäni kortit
P*skarteluhaasteessa oli tällä kertaa oltava tähtiä. Tässä hieman amerikkalaishenkinen joulukortti haasteeseen:
Kortti kivalle kaverille16.08.2010 - 21:11 / Kategoriat: Korttini
Tällaisen kortin tein eräälle kivalle kaverille:
Hyvän mielen kortti09.08.2010 - 22:22 / Kategoriat: Korttini
Tuli pikainen tarve kortille, ja tällaisen sitten tekaisin:
Koukussa kortteihin haaste 1008.08.2010 - 22:51 / Kategoriat: Korttini, Koukussa kortteihin haasteeseen tekemäni kortit
Pikkuhiljaa alkaisi minullekin riittää tämä mahdoton helle. En kyllä tykkää kylmästäkään, mutta näin kuumallakaan ei oikein jaksaisi mitään tehdä. Päätin kuitenkin tehdä kortin koukussa kortteihin haasteeseen.Tehtävänä oli käyttää kortissa vaaleanpunaista ja ruskeaa. Tällainen kortistani sitten tuli:
Kortti tulevalle eläkeläiselle05.08.2010 - 22:48 / Kategoriat: Korttini
Teksti ei näy hyvin kuvassa kortin kiiltämisen vuoksi, mutta luonnossa ihan ok. P*skarteluhaaste01.08.2010 - 22:51 / Kategoriat: Korttini, P*skarteluhaasteeseen tekemäni kortit
P*skarteluhaasteessa oli tehtävänä tehdä kortti reseptin mukaan. Resepti kuului näin:1 rusetti,2 paperia,3 nappia Ja tässä korttini sinne:
Nimpparikortti24.07.2010 - 19:20 / Kategoriat: Korttini
Tyttäreni vietti muutama päivä sitten nimipäiviään. Tällaisen kortin tein hänelle...
Kesäterveisiä23.07.2010 - 00:57 / Kategoriat: Korttini
Tänään käytiin kyläreissulla moikkaamassa kavereita ja sukulaisia ja sitä varten tein Lily of the Valley leimalla pari korttia. Kaikista tuli vähän erilaisia. Yhteen halusin kokeilla kivaa reunaa, jollaisia Taina oli tehnyt. Kukkasia olin saanut salaiselta ystävältäni, sekä Elinalta, kiitos niistä! Tällaisia niistä tuli:
Lentävä keiju21.07.2010 - 13:02 / Kategoriat: Korttini
Tätä korttia tehdessäni oli mielessäni eräs ystäväni. Leimakuvan sain Johannalta askartelutapaamisessa.
Keijukortti20.07.2010 - 23:23 / Kategoriat: Korttini
Tässä kortissa käytin salaiselta ystävältäni saamaani ihanaa perhospaperia, sekä askartelutapaamisessa Johannalta saamaani leimakuvaa. Tykkään näistä leimoista tosi paljon! Kuva on valitettavasti hieman epätarkka :(
koukussa kortteihin haaste 8: osa219.07.2010 - 23:34 / Kategoriat: Korttini, Koukussa kortteihin haasteeseen tekemäni kortit
Sen verran inspiroivia nuo mallikortit ovat, että oli ihan pakko ottaa mallia myös Virven kortista. Tämmöinen syntyi Virven kortin pohjalta:
Koukussa kortteihin haaste 818.07.2010 - 13:55 / Kategoriat: Korttini, Koukussa kortteihin haasteeseen tekemäni kortit
Tällä kertaa oli tehtävänä ottaa mallia jonkun DT vierailijan kortista. Minä osallistuin haasteeseen mukaellan Tarjan korttia. Tällainen siitä tuli: Leimakuvan olen saanut yllärinä.
Koukussa kollaaseihin-haaste17.07.2010 - 15:45 / Kategoriat: Korttini, Koukussa kollaaseihin haasteeseen tekemäni kortit
Tämän haasteen tehtävä kuului: "Kesäkissat". Olin juuri ostanut KK kirppikseltä tämän leiman, josta oli ihan pakko tämä kesäkissahaaste toteuttaa. Tykkään kovasti näistä leimoista. Näitä olisi mukava saada lisää...
Väritellään leimakuvia-haaste17.07.2010 - 15:38 / Kategoriat: Korttini, Väritellään leimakuvia haasteeseen tekemäni kortit
Osallistuin väritellään leimakuvia haasteeseen näillä korteilla. Oikeanpuoleista (ympyrän reunat) korjasin kuvan ottamisen jälkeen, mutta en jaksanut ottaa uutta kuvaa.. Tehtävänä oli tehdä samasta leimakuvasta 2 korttia. Toinen tytölle, toinen pojalle. Itselläni ei ole tätä leimasinta, mutta olen leimannut nämä askarteluillassa keväällä Tainan leimasimella. Kiitos Taina :). Pojan kortissa on salaisen ystäväni tekemä hieno kukkanen :) Kiitos!
Pöllökortti Taitotaivaan haasteeseen16.07.2010 - 22:55 / Kategoriat: Korttini, Taitotaivaan haasteeseen tekemäni kortit
Tällaisen Harry Potter-kortin tein Taitotaivaan haasteeseen, jossa piti olla pöllö taikka kaksi. Pöllöstä tuli tosiaankin mieleeni Potterit ja siitä syntyi sitten tällainen kortti. Leima on Lily of the valley leimasin, johon olen piirtänyt itse otsaan salama-arven ja silmälasit. Hauskaa tämä kortteilu kyllä on ja haasteisiin on kiva osallistua :)
Huh hellettä12.07.2010 - 23:11 / Kategoriat: Korttini
Pitkä kuuma kesä-laulu saa ihan uuden ulottuvuuden tänä kesänä. Ei paljon näin kuumalla jaksa edes askarrella, mutta tällainen kesäterveiset kortti kuitenkin syntyi näin kesäkuumallakin.
Harjoittelua...11.07.2010 - 21:41 / Kategoriat: Korttini
Katsotaanpas mitä tästä blogin pitämisestä nyt oikein tulee. Hieman monimutkaista näin vasta-alkajalle tämä on. Tänään kuitenkin päivällä kävin moikkaamassa ystävääni, joka oli saanut pienen pojan. Heille sitten valmistui tällainen kortti.
MAINOS
|
|||||