Kirjoittaja
Olen vuonna 1972 syntynyt lastentarhanopettaja, jonka perheeseen kuuluu 2 tytärtä, aviomies ja 15-vuotias Whippet-neito. Harrastuksiini kuuluu kaikenlainen käsillä tekeminen kotimusisoinnin lisäksi. Tällä hetkellä suurimman osan luppoajastani vie korttien teko. Kirjoittelen myös silloin tällöin loruja , joita saatan myös kirjoitella tänne.
Ethän kopioi kuviani tai lorujani ilman lupaani, kiitos.
Olisi mukava, jos jättäisit terveisesi/kommenttia käydessäsi. Ilahdun niistä aina kovasti :)
|
Olen ollut viimeisen parin viikon ajan melkoisen kiireinen töissä ja vauhti on vienyt mehuja siihen malliin, etten sitten illalla olekaan jaksanut lainkaan kortteilla, vaikka postiluukusta on tupsahdellut kuoria ihanine inspiraatioineen. Tänään aamupäivällä ennen Särkänniemeen lähtöä olikin aikaa ja energiaa tehdä noita jo valmiiksi mietittyjä kortteja...
Olen ollut nyt muutamassa ringissä mukana ja tässä niiden satoa. Poikamaisia kortteja tehtiin yhdessä Tellihanin, Sarin ja Svetan kanssa. Tässä omat ja tämän "poikaringin" viimeiset korttini...
Sarilta tuli tällaiset ihanat hieman vanhahtavat tarvikkeet. Miettimisessä meni tosi kauan, mutta itse tykkään kovasti tästä kortista :) Kiitos Sari!
Tellihani laittoi hauskan paketin kaikkea kivaa, hieno stop-merkki ja suloisia ambulansseja....minä vaan olin sillä tuulella, että ambulanssi naamioitui rokkipakettiautoksi...;) Kiitos Tellihani!
Tarjankin ringissä kortteiltiin ja aihe oli vapaa. Tämäkin rinki päättyi tähän korttiin. Nämä sievät, tyttömäiset materiaalit tulivat Johannalta. Kiitos :)
Kevään juhlat ringissä tehdään vielä kortti minun materiaaleistani ja Tiinan materiaaleista. Tällä kertaa syntyi kortti ylioppilaalle. Kortistani tuli aikalailla alapainotteinen. Onneksi ei näytä ihan noin pahalta oikeasti kuin miltä tässä kuvassa näyttää. Ihana oli näistä tarvikkeista kasata korttia...kiitos Katja!

Stanssiringissä oli minun vuoroni lähetellä kuoria. Kuvaa en kuoren sisällöstä taaskaan ottanut, mutta itse tein niistä tämän kortin. Kiva nähdä, mitä Sari ja Sveta saavat niistä aikaiseksi.
Haasteet joihin osallistun tällä kortilla:
-Bellichallenge: children
-Whoopsiedaisy challenge: free and easy
-Papertake weekly challenge: a stitch in time
Sarilta tuli aivan ihana kuori stanssiringistä hiljakkoin. Odotin sitä jo innolla, koska sain etumakua hänen blogistaan, jossa hän esitteli ihanan korttinsa. Myös Svetan kortti on jälleen upea! Omaanikin olen muuten tyytyväinen, mutta jurppii tuo tekstin vinoon meneminen :(, voipi olla, että sitä pitää jollain tavalla fixata.
Rakensin korttini tuon ihanan Came'-koristeen ja lintustanssin varaan. Tekstitagi ja linnunpönttöpaperi jäivät toiseen korttiin, joka on jo suunnittelun asteella....
Seuraavat materiaalit lähetin minä ja ne vein postiin tänään...

Hanna and friend's haastoi tekemään kortin luonnoksen mukaan.
Osallistun tällä myös Creative Card Crew:n haasteeseen, jossa oli aiheena Craft.
Tässä minun korttini:
Itse olin vuorossa lähettää materiaalit muille "poikaringin" kortteilijoille. Kuvaa en taaskaan tullut ottaneeksi, mutta Sari oli ottanut, eli matskut täällä. Kortistani tuli tällainen.

Arkkikaupan haasteessa oli aiheena menopelit. Minä osallistun haasteeseen hieman erikoisemmalla menopelillä -nimittäin avaruusraketilla.
Svetalta tuli kerrassaan hauskat materiaalit "poikaringistä". Oli aivan pakko mennä saman tien rakentamaan kortti. Itse tykkään tästä kortista aika paljon, vaikka se onkin aika täynnä kaikkea :) .
Papertake weekly-haasteessa tällä kertaa käy kaikki.
Osallistun siihen haasteeseen tällä kortilla, jonka ihanat matskut tulivat Svetalta.
Kiva nähdä, mitä Sveta ja Sari saavat aikaiseksi.

Minun vuoroni oli lähettää materiaalit myös Tarjan ringissä.
Itse en niitä tietenkään tullut kuvanneksi, mutta joka tapauksessa sain niistä tämän näköisen kortin aikaiseksi...

Tällä kertaa oli minun vuoroni lähettää materiaalit, jotka veinkin tänään postiin.
Itse tein niistä tällaisen kortin.

Sarilta tuli aivan hurmaavat materiaalit stanssiringissä.
Halusin, että perhonen erottuu kunnolla, enkä halunnut peittää kokonaan ihanaa mankun paperia, jonka käytin sitten toiseen korttiin.
Seuraavaksi onkin minun vuoroni lähettää materiaalit, molemmissa ringeissä itse asiassa.
Taidankin huomenna ottaa tuon homman ja hoitaa sen pois alta...hmmm...mitähän keksisin?

Tarjan järjestämästä ringistä tuli tällä kertaa oikein kivat, mutta mielestäni todella haastavat tarvikkeet.
Leimakuva on aivan ihana, mutta värit koin tällä kertaa haastaviksi.

Oli hauska juttu, kun peräkkäisinä päivinä tuli eri ringeistä kuoret ja molemmissa oli tuo ihana aitastanssi.
Hetken aikaa piti tuumailla millaisen kortin tekisin tuosta ihanasta skootterista, mutta siitä se idea sitten lähti :) .

Svetalta tuli pullea kuori täynnä kaikkea ihanaa, ja olipa niistä tehtävä kortti ja toinenkin.
Ensimmäisessä kortissa halusin käyttää tuota ihanaa aitaa, jota olen hieman kaavaillut itsellenikin, mutta en vielä ole saanut hommattua.

Mutta niin syntyi tuon ihanan kiekuran ja lehtien ympärille toinenkin kortti. Tuo tummanruskea tuli omista kätköistä, kun sain sotkettua musteella pilalle sen, jonka stanssasin Svetalta saadusta vaaleasta kauniista kukkapaperista.

Sarin kortti on aivan ihana ja se löytyy nimeä klikkaamalla. On kiva nähdä mitä ihanaa Sveta saa aikanaan aikaiseksi.
Oli taas minun vuoroni laittaa materiaalit joista en tietenkään taaskaan tullut ottaneeksi kuvaa.
Pahaksi onneksi minulle rähmäkäpälälle kävi niin, että kun olin vienyt kuoret postiin ja väkersin korttia,
niin suttasin liimalla niin pahasti, että minun oli vielä lisättävä korttiin jälkeenpäin tuo kiekura tuossa tekstin alla
sekä leppäkerttu, joita ei siis kavereiden kuoressa ole.
On taas kiva nähdä, mitä Sari ja Sveta saavat aikaiseksi.
Minun kortistani tuli tällainen...

Siinan ihanasta paketista sain aikaiseksi tällaisen kortin... Jotenkin huomaan taas olevani aika yksinkertaisella linjalla.

Sarilta tuli niin kauhea määrä ihania papereita, että olin ihan pyörällä päästäni.
Korttiini valitsin kuitenkin niistä nämä, joita en millään malttanut peittää liioilla koristuksilla...

Meillä on täällä ollut sairastupa. Tytöt olivat vuorotellen kipeänä ja omakin olo tuntui jo hieman sairaalta, niin että siksi tämä hiljaisuus täällä blogissa venyi ja vanui.
Svetan ihanista matskuista valmistui sitten lopulta tällainen kortti, josta itse tykkään. :)

Tässä haasteessa oli aiheena Be my Valentine ja minä osallistun siihen tällä kortilla:

Kortti on tehty Tarjalta saamistani ihanista materiaaleista. Itse lisäsin kolme timanttia omista jemmoista, kun piti saada vähän harakalle kimallusta ;)
Tällä kortilla mukana Papertake weekly-haasteessa.
Näistä samoista materiaaleista tekevät myös Sveta ja Sari kortin, saapas nähdä, millaiset heiltä syntyvät :)

Niin ihania juttuja putkahti taas tänään postilaatikosta, että oli ihan pakko käydä heti tekemässä kortti, kun aikaakin illalla oli.
Paperit olivat vaan niin kauniita, etten millään olisi hennonut niitä peittää ja mahdollisimman vähän peitinkin ;)
Tällainen kortistani sitten tuli:

Sveta lähetti niin runsaat ja ihanat materiaalit, että oli vaikeaa valita mitä käyttäisi. Osa jäi käyttämättä tähän korttiin.
Osallistun tällä kortilla Mankkuhaasteeseen, jossa tällä kertaa piti tehdä kortti luonnoksen mukaan.


Tämän vuoden 14.kortin tein samat materiaalit rinkiin, jossa kanssani ovat Sari, Päivi ja Sveta. Ihanat materiaalit oli Päivi laittanut :) Kiitos :)
Minun kortistani tuli tällainen:
Ai niin, ihan pakko on tunnustaa, että yhden helmen otin omista kätköistäni, kun halusin tuosta perhosen "päähelmestä" vähän isomman kuin muut....

Oli minun vuoroni lähettää materiaalit, joita en taaskaan malttanut kuvata. Olen niin intona aina tekemään korttia, että materiaalit yleensä jäävät kuvaamatta. Toivottavasti joku muu muistaa kuvata ne.
Tällä kortilla osallistun askartelufoorumin korttihaasteeseen, jossa rivini on Hopea, 3-d, Vihreä. Stanssit olivat Magnolian avainstanssit, sekä sp:n solkistanssit.
Korttini on tässä:

Sari järkkäsi jälleen kerran kivan vaihdon, johon minäkin lähdin innolla mukaan. Mukana ovat Sari, Päivi, Sveta ja minä. Sari lähetti ensimmäisenä materiaalit joista minä en tietenkään muistanut ottaa kuvaa, onneksi Sari oli tehnyt sen ja materiaalit olivat tällaiset. Ihan kaikkea en käyttänyt kortissa, koska sain heti talvisen idean korttiin. Seuraavaksi onkin minun vuoroni lähettää materiaalit, jotka jo ovatkin tuossa vieressäni lähdössä postiin.
Tällainen tuli minun kortistani:
Ai niin, ja sitten mun on vielä tunnustettava, että omista jemmoista lisäsin korttiin tuon lumihiutaleen, kun sellainen oli korttiin vaan pakko saada....

Mannalta tuli myös todella ihanat materiaalit ja runsaat! Niin runsaat etten millään saanut kaikkea mahtumaan korttiin. Halusin kokeilla näitä niin monen kortissa ihailemiani itse tehtyjä ruusuja ja aika hauskat niistä tulikin. Toki niiden tekoa pitää vielä hivenen harjoitella. Kiitokset kaikille, jotka rinkeilivät kanssani. Oli mukavaa!
Tässä korttini:

Tämä on tämän vuoden joulukorttini 115.
Grannen, Minnanmannan, kortit löytyvät linkkien alta.
Riitalta tuli jo aikapäivää todella kauniit materiaalit. Minulla oli kuitenkin valtavasti kiireitä ja kädetkin ovat olleet jotenkin kipeät, joten kortti valmistui vasta tänään. Tykkään kovasti itse tästä kortista :)

Riitan, Minnamannan sekä Grannen kortit löytyvät linkkien alta.
Tällä kertaa oli minun vuoroni lähettää kuori. Minulla on useampi enkelileima, mutta tämä on suosikkini.
Materiaalit, jotka lähetin ovat tässä:

Ja tällainen tuli kortistani:

olisikos tämä nyt sitten 108?
Täältä löytyy Grannen kortti.
Sari järjesti tällaisen ihanan jouluisan enkeliringin.
Materiaalit olivat tällaiset: -mukana ihana kortti :)

Ja tällainen kortistani tuli edestä: Ja sisältä:
 
Luulisin, että käytin ainakin melkein kaikkia materiaaleja. Ja tämähän oli siis nro 107.
Ja täältäpä löytyy Grannen kortti ja Mannan täältä.
Nyt on minun vuoroni lähettää materiaalikuoret ja tuossa ne ovat vieressäni jo postiin vientiä odottamassa.
Jotenkin tosi nopeasti tämäkin rinki meni. Kiitos, Päivi, Anelma ja Marika! Oli mukava kortteilla kanssanne!
Tällaiset materiaalit lähetin:

Ja tällaisen kortin tein itse. Lopuksi lisäsin tuohon omaan korttiini kaksi pientä kukkaa, toisen keijun hiuksiin ja toisen oksanhaaraan.

Täältä löytyy Päivin kortti, Anelman täältä ja Marikan täältä.
Postilaatikosta tipahti niin ihana kuori, että olin ihastuksesta ymmyrkäisenä. En tiedä, mikä tuo ihana leimasin on, mutta ihastuin siihen kyllä totaalisesti. Jos ei ole vielä aikaisemmin selvinnyt, mutta keijut ovat valloittaneet sydämeni kokonaan.
Tässä Marikan lähettämät materiaalit:

Ja tällaisen kortin sain niistä aikaan:

Vihreä tuossa keijussa pistää hieman silmään, mutta en tiedä mikä siinä on, että minun on ihan kaikkiin kortteihin laitettava aina jotain, joka tuo räväkkyyttä siihen. En vain osaa tehdä sellaista kaunista hempeää...
Muiden rinkiläisten ihanat, hempeät kortit löytyvät täältä: Anelma, Päivi ja Marika.
Tämä ihanainen hörselörinki sai jatkoa Anelman lähettämällä paketilla. Kaikkea ihanaa jälleen ja kuinkas ollakaan -harsoa. Sitä osasinkin hieman odottaa :) .

En tietenkään tajunnut ottaa kuvaa ennen värittämistä.
Tällaisen kortin sain minä aikaan:

Omista jemmoista tulivat timantit perhosissa.
Päivin kortti löytyy täältä, Marikan täältä ja Anelman täältä.
Ihania kaikki -kertakaikkiaan!
Oikein harmittaa, kun en ole ehtinyt tätä aikaisemmin tänne laittaa, koska materiaalit tulivat jo kauan aikaa sitten.
En kuitenkaan ole unohtanut. Sarilta tuli ihana kuori täynnä kaikkea hienoa.
Myös aivan ihana nimpparikortti. Kiitos!!

Itse tein noista materiaaleista 2 korttia, jotka ovat tässä. Toiseen en laittanut tekstiä lainkaan, koska se ei mielestäni sitä vaatinut.
 
Kiitos oikein paljon kaikille rinkiin osallistuneille!
Sarin kortti löytyy täältä, ja Raisan kortti täältä.
Osallistuin Päivin järjestämään hörselörinkiin ja tänään tupsahtivat materiaalit postiluukusta. Ne näyttivät tältä:

Ja tällaisen kortin minä tein. Lisäsin vain Pearl Makerilla tekemäni helmet kulmiin ja perhosen vartaloihin.

Päivin kortti löytyy täältä ja Anelman täältä sekä Marikan kortti täältä.
Viime viikolla tuli taas luukusta kiva kuori, jonka sisältö näytti tältä. Tässä kuvassa tuo alimmainen harmaa on kirjekuori avattuna, koska sitäkin käytin korteissa, jotka näistä materiaaleista tein. Käytin kuoresta sekä harmaata puolta taustalla toisessa kortissa, sekä molemmissa korteissa valkoista puolta, johon leimasin tekstin. Kuvassa oikealla alhaalla näkyvä kukkapaperi olikin taustapuoleltaan vihreää, jossa oli pilkkuja....ja minähän rakastan pilkkupapereita, joten sitä puolta paperistä tietenkin sitten tuli käytettyä.
Kortit, jotka tein (oli taas ihan pakko tehdä 2, koska leimakuva oli niin ihana) ovat tässä.
ja 
Toisen kortin tein valkoiselle korttipohjalle ja toisen tummanpunaiselle, jotka näkyvätkin kuvassa. Tuossa valkopohjaisessa on vihreän takana näkyvissä tuota kirjekuorta. Oli mukava kokeilla uusimpia stanssejani näitä tehdessä. Vain pienet kukat eivät löytäneet paikkaansa näissä korteissa, mutta niille varmasti keksin käyttöä myöhemmin. Kiitos ihanista materiaaleista!
Sarin kortti löytyy täältä, Raisan kortti täältä sekä Arjan kortti täältä.
Loppuviikosta kolahti postiluukusta Arjan kuori. Aivan mahtavia materiaaleja kuori pullollaan. Innokkaasti aloin heti väritellä leimakuvia.
No, sitten kun olin värittänyt kuvat kääntelin papereita ja huomasin NIIN ihanan perhospaperin vaaleanpunaisen pilkkupaperin toisella puolella, että se oli kertakaikkiaan pakko jättää näkyviin korttiin.
Lehdet kukkien alle leikkasin leikkurilla leimakuvien ylijäämäpaperista ja maalasin vihreäksi.
Loistomimmille korttiin tein omista jemmoista kukkien keskelle pearl makerilla helmet. Muuten kaikki on kuoresta. Perhoset jäivät tällä kertaa pois korteista. En keksinyt niille sopivaa paikkaa millään.
Tässä kuva materiaaleista:

Ja tällaiset kortit tein. Oli aivan pakko tehdä kaksi, kun materiaalikuori oli niin runsas ja tuo leimakuva mahdottoman ihana!
 
Raisan korttia voit ihastella täällä.
Arjan korttia täällä:
Ja Sadun korttia täällä.
Aivan ihania kaikki vaikka kaikki ihan erilaisia! Kiitos ihanista materiaaleista Arjalle!
Unohdin tietenkin kuvat lähettämäni materiaalit, kun olin niin innokas tekemään korttia. Toivottavasti joku muu on muistanut kuvata ne.
Sari ja Arja olivat onnekseni muistanut kuvata ne. Kuvat materiaaleista täällä , sekä täällä.
Tässä minun korttini samoista matskuista.

Ja Sarin korttia voi ihailla täällä ja täällä.
Arjan ihana kortti löytyy täältä.
Raisan korttia voi ihastella täällä.
No niin. Nyt on ystäväni häät juhlittu ja minäkin ehdin tämän ringin viimeisen kortin pariin.
Ovat ihania nämä Kenny K:n leimat! Mulla ei olekaan itsellä yhtään, joten oli tosi kivaa saada tehdä tällaisesta kortti.
Kiitokset muuten tosi paljon kaikille rinkiläisille seurasta! Oli mukavaa!
Tässä Sadun lähettämät matskut: Ja kortistani tuli tällainen...
 
Sarin kortti löytyy täältä.
Sadun kortti täältä.
Torstaina tipahti postiluukusta kiva kuori. Siellä olivat Katjan lähettämät materiaalit.
Kuoren sisältö näytti tältä:

Ruskea paperi, jota on kortin pohjalla on kukkapaperin kääntöpuolella...
Ensin piti kyllä tovi miettiä, mitä saisin tästä aikaiseksi, koska materiaaleissa ei ollut leimakuvaa, eikä muutakaan kuvaa, joista olen tottunut korttini tekemään. Tämä on juuri minusta huippua näissä samat matskut jutuissa, että tulee tehtyä monenlaisia kortteja. Ja tällaisen hääkortin sain kuoren sisällöstä aikaiseksi:

Katjan kortti löytyy täältä.
Sarin kortin löydät täältä.
Sadun kortti löytyy täältä.
Nyt oli minun vuoroni lähettää materiaalit. Toivottavasti ehtivät täksi päiväksi perille... Tällaisilla jutuilla täytetyn kuoren vein postiin: Tuon ihanan sydänleimasimen sain juuri hetki sitten salaiselta ystävältäni :) Kiitos hänelle!

Ja tällainen tuli minun kortistani:

Sarin kortti täällä.
Katjan kortti täällä.
Sadun kortti täällä.
No nyt vihdoin ehdin korttien ja Sarin ihanien matskujen pariin. Näistä oli pakko tehdä kolme korttia.... Kiitos Sari!
Tässä kuva materiaaleista:

Ja tässä korttini:
  
Ja täältä löytyy Sarin kortti.
Katjan kortti on täällä.
Ja Sadun kortti löytyy täältä. ja täältä.
Mukana ringissä ovat siis Satu, Sari ja Katja.
Tässä on kuva materiaaleista, joita kuoresta löytyi.

Tuohon ensimmäiseen korttiin käytin pyöreän viestilapun tuon tossuleiman alle väriä antamaan.

Toiseen korttiin halusin hieman lisää sinistä ja leimailin vaaleansiniseen paperiin tummansinisiä koukeroita. Kortti näytti vielä tarvitsevan lisää väriä, joten otin käyttöön kirjekuoren, jossa materiaalit tulivat. Sen sisäpuolelta löytyi ihanaa sinistä paperia, jota lisäsin ruutujen ja ympyrän alle. Minulla ei ollut nyt lankaa käsillä, joten tuttipullo jäi vielä käyttämättä.

Tässä siis viimein esittelen samoista materiaaleista ringin 3.kortin/kortit. Multahan olivat materiaalitkin hukassa, mutta löytyivät vihdoin. Olivat siis tulleet, mutta olin kovassa kiireessä laittanut ne paikkaan nimeltä jemma, jonka paikallistamisessa oli hieman vaikeuksia.... No, tietenkin tässä hössäkässä unohdin ne kuvata. Tein kuitenkin matskuista 2 korttia. Ihanat materiaalit! Kiitos!
Ensimmäiseen korttiin leimailin vihreällä kiemuroita, kun olen niihin nyt niin ihastunut ;) Ja glossyllä kohotin kielon kukkaset ja tekstiympyrän.
Sen verran "huijasin" materiaalien kanssa, että laitoin tuohon toiseen korttiin omasta jemmasta nuo timantit, kun halusin siihenkin hieman kimallusta. Toivottavasti Sirpa et pahastu...

Toukoleenin kortti löytyy täältä.
Aivan ihanat materiaalit lähetti Carita. Tällaisen herkän kortin sain niistä aikaiseksi.
Kokeilin tällä kertaa liiduilla värittämistä -liidun jälki on kauniin hempeää.
Reunoille leimasin koukeroita uudella koukeroleimasimellani.'

Hup heikkaa! Taas unohdin kuvata nuo ihanat matskut, jotka laatikosta kolisivat. Onneksi Toukoleeni muisti ja kuva matskuista löytyy täältä. Tällaisen kortin sain niistä aikaiseksi:

Toukoleenin kortti löytyy täältä.
Anna-Liisan kortti löytyy täältä.
Sirpan kortti löytyy täältä.
Tämä pölkkypää ei materiaaleja kuvannut lainkaan. Mutta onneksi Toukoleeni oli tehnyt sen ja kuva matskuista löytyy täältä. Minun kortistani tuli tälläinen... Ei oikein onnistunut...:(

Toukoleenin kortti löytyy täältä.
Anna-Liisan kortti löytyy täältä.
Sirpan kortti löytyy täältä.
On ollut hiukan hiljaista kortteilurintamalla viime aikoina. Syynä on se, että on ollut niin paljon muuta puuhaa, sekä se, että jonkin sortin pöpö on yrittänyt päästä niskan päälle, joten voimat ovat olleet aika lailla nollassa. Tänään kuitenkin sitten vihdoin viimein pääsin tekemään kortin näistä Anu-Riikan lähettämistä ihanista matskuista. Pyydän heti anteeksi sitä, että hieman fiksasin ihanaa piirtämääsi pupua hieman lisäämällä sille paidan päälle, koska tein tästä nimpparikortin pikkuiselleni, joka tänään vietti nimipäiväänsä.

Kuva paketista on täällä.
Anu-Riikan kortit löytyvät täältä ja täältä.
Lissun kortti löytyy täältä.
Tänään tulivat . Lissun materiaalit postilaatikosta. Itse olin kuumeisena kotona ja nukkunut melkein koko päivän. Kun kuori tuli ja sieltä löytyi näin ihania juttuja, oli ihan pakko tehdä kortti....ja toinenkin.
Itselleni en ole ostanut tätä perhosstanssia, vaikka se onkin todella ihana, koska minusta on vaikeaa laittaa korttiin noin suuria juttuja. Nytkin huomasin, ettei korttiin oikein meinannut mahtua muita haluamiani juttuja. Änkesin ne sinne kuitenkin, tietenkin ;)
Innolla odotan muiden tekemiä kortteja!
Kiitos Lissu materiaaleista :) !
Materiaalit ovat tässä:

Ja tässä 1.korttini ...ja 2.

Caritan ihanaa korttia voi ihastella täällä.
Anu-Riikkakin innostui taiteileimaan 2 korttia, joita voi ihastella täällä ja täällä.
Minä lähetin tämän ringin ensimmäiset materiaalit ja valitsin niin haastavat, että kortin teko oli todella vaikeaa minun mielestäni. En sitten millään meinannut saada korttia aikaiseksi. Sininen, tällainen kirkkaansininen ei ole lempivärini korteissa. No, lopulta sitten sain ajatuksen tuosta raitapaperista ja siitä se ajatus sitten lähti...;)
Materiaalit: Ja valmis kortti:

Anu-Riikan korttia voi ihailla täällä.
Ja Lissun korttia täällä.
Ja Caritan kortin voit nähdä täällä.
Tämä oli niin hauskaa, että taidanpa laittaa uuden ringin pystyyn. Mukaan mahtuu itseni lisäksi 3 muuta kortteilijaa: Lähetämme viikon välein toisillemme materiaalipaketit, joista voimme sitten jokainen tehdä oman näköisemme kortit. Kortit postataan tietty blogeissa, jotta voimme ihastella toistemme tuotoksia :) On hauska seurata, kuinka monen näköisiä kortteja samoista materiaaleista tulee. Jos laitat materiaaleihin leimakuvan, olisi niitä olla ainakin pari, jotta jos ensimmäisen väritys menee pilalle, olisi mahdollista silti tehdä kortti.
Materiaalit laitetaan postiin keskiviikkona ja aikaa kortin tekemiseen on viikko.
Jos olet innokas osallistumaan, kommentoi alla ja laita sen jälkeen sähköpostia minulle osoitteeseen helena.malinen@jippii.fi. Laita sähköpostiin oma osoitteesi. Teen sitten ringin valmiiksi. Itse voin olla ensimmäinen, joka lähettää materiaalipaketin.
Osallistujat siis alla:
1. Helena
( Lähetän materiaalit 6.4.2011)
2. Liisax
( Materiaalien lähetys 13.4.2011)
3. Anu-Riikka
( Materiaalien lähetys 20.4.2011)
4. Carita
( Materiaalien lähetys 27.4.2011)
Tällä kertaa oli Sirpan vuoro lähettää materiaalit. Tähän päättyykin tämä kortit samoista materiaaleista rinkimme. Kivaa oli! Kiitos kaikille mukana olleille: Sirpalle, Riikalle ja Anelmalle!
Jotenkin olen kai loman tarpeessa, kun en millään meinannut päästä kortin teon alkuun. Tällaisen kortin sain kuitenkin vihdoin aikaiseksi. Toisenkin kortin meinaan näistä Sirpan runsaista materiaaleista tehdä, kunhan pääsen vauhtiin :) Nyt lisäsin tänne sen toisenkin kortin...
  
Anelman hienot kortit täällä ja täällä
Sirpan kauniit kortit löytyvät täältä ,sekä aukiolevana tästä ja toinen kortti täältä.
Ja Riikan hieno kortti löytyy täältä.
Aah ihanuutta. Tänään jo kolahti luukusta niin ihanat materiaalit Anelmalta, (materiaalit näkyvissä täällä),että olihan se sitten pakko heti tehdä kortti. Innostuin taas tekemään kaksi korttia heti samalla. On tämä korttien tekeminen vaan niin koukuttavaa. Nyt vaan jännäilen sitten, minkälaiset kortit kavereilta syntyy :) Materiaalit jäivät taas minulta kuvaamatta. -toivottavasti joku malttaa kuvata ne.
 
Anelman ihana kortti löytyy täältä.
Ja Riikan ihanuus täältä.
Sekä Sirpan kaunis kortti täältä.
Tällä kertaa postia meille rinkiläisille laittoi Riikka blogista Säihkyä korttiin. Olin niin innoissani uusista jutuista, että unohdin tykkänään kuvata materiaalit, onneksi Sirpa oli muistanut kuvata ne. Sain aikaan peräti kaksi korttia ihanista papereista ja muista jutuista. Ihanan keltaisen mulperipaperin alle piilotin paketin tukena ollutta valkoista paperia, jotta kaunis keltainen väri pääsi paremmin oikeuksiinsa. Keväiset pääsiäistervehdyskorttini ovat tässä:
 
Anelman kortti löytyy täältä.
Riikan kortti löytyy täältä.
Ja Sirpan kortti täältä.
|